KOTIEMME KIRJAHYLLYT

Vastaajan nimimerkki:

Päivi

KERRO KOTISI JA/TAI VAPAA-AJAN ASUNTOSI KIRJAHYLLYSTÄ

Kuvaile kirjahyllyäsi:

Lundian avohyllystöön (n. 2,60 x 2, 30 m) on kertynyt noin 15 kirjametriä. Suurin osa on näkyvissä, mutta muutaman eturivin takana kyyhöttää piilossa koko joukko teoksia, jotka ovat joko rumia tai joiden ei tarvitse olla käden ulottuvilla. Rupeapa sieltä etsimään Kolmea muskettisoturia, niin hiki tulee! Yhdet kaapinovet piilottavat näkyvistä joukon mappeja ja vanhoja muistivihkojani.
Hylly ostettiin yhteiseksi mieheni kanssa, kun perustimme kodin vuonna 1980. Tiesin, että halusin juuri Lundiaa, ja se oli aika edullista siihen aikaan, jos verrattiin ns. arvohyllyihin. Hintaa en kyllä voi muistaa yli neljänkymmenen vuoden takaa. Ostopaikkaa en myöskään muista.

Missä huoneessa kirjahylly on asunnossasi ja miksi?

Asun nykyisin yksin. Jätin yhden osan hyllyköstä entiseen kotiini, koska se ei olisi mahtunut minulle kokonaan. Nyt se on olohuoneessa. Ostin asunnon juuri siksi, että yksi pitkä seinä on ehjä ja hyllyni mahtuu siihen hyvin.

Säilytätkö kirjoja muualla kuin kirjahyllyssä? Missä? Miksi?

Parin, kolmen kirjan pino on makuuhuoneen lukunurkassa pöydänkulmalla. Yleensä siinä on yksi kirjaston kirja ja toinen oma, jota luen muuten vain lystikseni. Kylpyhuoneessani on pytyn vieressä pikkulipasto, jonka päällä on aina vessalukeminen. Sen täytyy olla teos, josta voi satunnaisesti lukea pätkän sieltä, toisen täältä, eikä vessaan tarvitse jäädä oleskelemaan kirjan vuoksi. Armas J. Pullan toimittama Mille maailma nauraa toimii hienosti!

Millainen ja missä on mahdollinen vapaa-ajan asuntosi kirjahylly?

Onko sinulla digitaalista kirjahyllyä?

KIRJAHYLLYN SISÄLTÖ

Kuinka paljon kirjahyllyssäsi on kirjoja?

Ehkä 800-1000. Ei kenenkään tarvitse tietää tarkkaa lukua, ei minun itsenikään.

Miten kirjat on järjestetty hyllyyn?

Olen sijoitellut kirjat siten, että löydän helposti etsimäni – paitsi ne takarivissä piilossa olevat. Romaanit olen aakkostanut tekijän mukaan, mutta sekalaiset tietokirjat ovat kahdella hyllyllä ilman luokitusta. Tunnenhan jokaisen kirjani selkämyksen. Lastenkirjat ovat piilossa, mutta hyvässä tallessa: minulle syntyy ensimmäinen lapsenlapsi keväällä.

Onko sinulla kirjoja, joita et halua tai kehtaa pitää esillä?

Markiisi de Sade sai mennä takariviin.

Millaisia kirjoja hankit ja millä perusteilla?

Hyllystäni alkaa loppua tila, joten kirjojen ostamista pitää vähän jarrutella. En ikinä voisi kuvitellakaan ostavani kirjaa, koska siinä on nätti kansi! Harvoin myöskään ostan kirjaa, jota en ole lukenut. Enni Mustosen ja Seppo Jokisen uutuudet tekevät poikkeuksen. Niille pitää löytyä tilaa. Ostan sekä kirjakaupoista että verkosta, ja totta kai antikvariaateista. En enää varsinaisesti keräile kirjoja. Janet Evanovichin Stephanie Plum -dekkarit sain suurella vaivalla kerättyä ja luen koko sarjan yleensä joka toinen vuosi alusta loppuun.

Onko kirjahyllysi tullut täyteen? Mitä sitten teit?

Täydeltä näyttää, mutta takariveissä on vielä tiivistämisen varaa. Olen vuosien varrella poistanut hyllystäni vähemmän tärkeät kirjat, esim. huonosti valitut lahjakirjat, ja jonkin kaksoiskappaleena tulleen olen myynyt divariin. Ei siellä monta kappaletta ole, josta voisin luopua. Lainailen kyllä kirjojani, mutta haluan ne kaikki takaisin ja olen toistaiseksi saanutkin.

Mitä muuta kirjahyllyssäsi on kuin kirjoja?

LP-levyjä, CD-levyjä, leikekirjojani, DVD-elokuvia, televisio, levysoitin, kaiuttimet, 60- ja 70-luvun naistenlehtiä. Vain yhdellä hyllyllä on muutama tarkasti harkittu muisto- ja taide-esine, mutta ne saavat poistua, jos elän vielä kauan ja tarvitsen lisätilaa kirjoille.

Eroaako vapaa-ajan asuntosi kirjahyllyn sisältö kotisi hyllystä?

KIRJAHYLLYT AJASSA

Miten kirjoja säilytettiin lapsuudenkodissasi?

Kirjoille oli hylly, joka kasvoi isommaksi, kun vaihdettiin parempaan asuntoon ja vanhempani vaurastuivat. Kirjoja osteltiin aina ja niitä annettiin lahjoiksi. Aluksi minun kirjani olivat yhteisessä hyllyssä, mutta kun nuorena aikuisena sain oman huoneen ja työpaikan, ostin oman hyllykön ja loin täyttää sitä. Se oli halpa ja huonoa tekoa, joten ensimmäiseen omaan kotiin halusin Lundiaa.

Miten kirjojen säilyttäminen on muuttunut elämäsi aikana?

Ei mitenkään. Niitä pitää olla, koska luen joka ikinen päivä ja paljon myös omia rakkaita kirjojani. Katson hyvin vähän televisiota enkä ole somessa, joten mitä tekisinkään ilman kirjoja? Tosin asun kunnan pääkirjaston vieressä, mutta eihän se ole aina auki eikä sieltä aina löydy juuri sitä, mitä nyt kaipaan.

Kirjahyllyyn liittyviä muistoja, tarinoita ja sattumuksia.

Kirjahyllyn ja kirjamäärän muuttoasiat ovat aina olleet työläitä. Kerran pestasin pari tarkkailuluokan poikaa kantamaan kirjat pihan poikki uuteen asuntoon. Viimeksi käytin muuttofirmaa nokkakärryineen ja pakettiautoineen, kun olin ensin käyttänyt pari päivää pakkaamiseen. Kaikki tuttujen ja naapureiden isot Ikea- ja urheilukassit olivat minulla lainassa.

Mitä emme huomanneet kysyä? Haluatko kertoa vielä jotain lisää?

Kenen aivokääpiön päähänpälkähdys oli se sisustusmuoti, ettei kotona tarvita kirjahyllyjä? Tai, no, eivät kai lukutaidottomat ja lukihäiriöiset niitä kaipaakaan. Saahan sellaista mieltä olla, mutta turha silti tulla ällistelemään minun kirjamääriäni. Luen omia kirjojani yhä uudestaan samoin kun haluan tavata vanhoja ystäviäni ja jutella heidän kanssaan yhä uudestaan. Kun haluan päästä käymään Pentinkulmalla, Pikkupappilassa, Kotikunnaalla, Sinisessä linnassa tai Kalifornian tiellä, on vaivatonta vain ojentaa käsi ja istahtaa mukavasti romaani sylissä.

Siivoan hyllykköni joka toinen syksy. YleRadio1:n Muistojen Bulevardi soimaan, ja sen tunnin aikana saan pyyhittyä yhden hyllyn kirjat. Viimeksi aikaa kului syyskuun puolivälistä marraskuun lopulle, 2-4 tuntia viikossa, ja taas ollaan ojennuksessa ja hyvällä omallatunnolla.

TAUSTATIEDOT

Vastaajan syntymävuosi:

1955

Vastaajan sukupuoli:

nainen