KOTIEMME KIRJAHYLLYT

Vastaajan nimimerkki:

HANNELE ( sähköt katkesi välillä ja teksti on lähtenyt keskeneräisenä… koetan kirjoittaa loppuun

KERRO KOTISI JA/TAI VAPAA-AJAN ASUNTOSI KIRJAHYLLYSTÄ

Kuvaile kirjahyllyäsi:

ja taideteollisessa oppilaitoksessa vuonna 2001. Se on huoneen korkuinen, noin 2.5.m ja siinä on kaksi lasiovea jaettuna kolmella välirimalla. Kummankin lasioven taakse mahtuu kuusi hyllyä. Leveyttä hyllyllä on noin metri ja syvyyttä 50 cm.
Kirjahylly maksoi sata markkaa, se oli itse asiassa alun perin valmistettu jollekin asiakkaalle Helsinkiin hienopuusepäksi opiskelleiden toimesta. Hylly palasi takaisin koululle, koska siinä on toisessa ovessa pitkä oksainen lauta. Hylly on lakattua koivua.
Isossa kamarissa on lasiovellinen 1920-luvun kaappi, lasiovet ja kolme hyllyä. Olisiko noin1,3, m. korkea ja 1,80 cm pitkä. Lisäksi siinä on pikkuinen ovellinen kaappi oikealla puolella. Kirjakaapin olen entisöinyt, sekin on koivupuuta. Se on petsattu tummalla pähkinällä ja lakattu sellakalla. Kaapin sain anopiltani( kuoli 2006). Tietääkseni kaappi on ollut aikoinaan anopin äidin.
Sitten on vielä ihan tavallisesta huonekalukaupasta hankittu kaapisto, noin 2,40 m pitkä ja samankorkuinen vanhan kirjakaapin kanssa. Siinä on alhaalla vaneriviilutetut kaapit, kuusi viiluovea, ylhäällä samoin kuusi ovea, mutta lasiset. Kaapisto on osa televisio- ja kukkatasoa. Se hankittiin Haapaveden kotiimme vuonna 2008. Maksoi varmaan hunajaa, mielestäni kallis. Televisiotaso ja kukkataso vei perilliset huusholliinsa.
Kaikki kirjakaapit ovat meille erittäin tarpeellisia, ja ne pantiin sopimaan tähän kotiimme, johon muutettiin Haapavedeltä 2015.
Viimeisin kirjahyllyostos tapahtui viime keväänä. Mieheni pikkusisko kuoli yllättäen ja hänen jäämistönsä kirjat jäivät meille. Hankittiin Jyskistä neljä kolmen ja puolen metrin korkuista hyllykköä, joissa kaikissa on alhaalla kahden hyllyn kaapit ja kuusi avohyllyä. Leveyttä hylyköllä on kolme metriä yhdellä seinällä ja metrin verran toisella. Hyllystö ei ole kovin syvä , noin kolmisenkymmentä senttiä. Se ei ollut kovin kallis, sillä itse asiassa varsinaisia oikeita kirjahyllyjä on nykyisin vaikea saada. Me kasattiin melamiinipintaisista kapeista ja hyllyistä tämä sovellus, hyllyköt olivat poistomyynnissä, olisiko maksanut viitisensataa euroa koko lysti.

Missä huoneessa kirjahylly on asunnossasi ja miksi?

kerrottu edellisessä muuten paitsi pikkusiskon kirjahylly on tällä hetkellä meidän vierashuoneessa pihasaunan yhteydessä. Pikkusiskolla oli paljon dekkareita, tyttö- ja poikakirjoja, lastenkirjojakin yksi alakaapillinen. Koetimme lajitella niitä aiheiden mukaan. Yksi alakaapillinen on mieheni isän rakennusmestariajoilta jäänyt ammattikirjallisuus.
Ison kamarin kirjahyllyssä on samoin dekkareita, elämäkertoja, lastenkirjoja yksi kaapillinen tusinan verran sanakirjoja., jonkin verran viihdekirjallisuutta.
Anopin kaapin täyttää koko Kalle Päätalon tuotanto, Yrjö Kokko ja Väinö Linna. Sivukaapissa ovat ikivanhat vanhusten jäämistöstä jääneet virsikirjat ja muut hengelliset( vanhin 1800-luvulta) sekä muutakin vanhaa ja kulunut kirjallisuutta.

Säilytätkö kirjoja muualla kuin kirjahyllyssä? Missä? Miksi?

Keittokirjoja säilytän keittiön yläkaapissa kaikkien lehdestä napattujen reseptien kanssa. Toimistossa on osa tietokirjoista. Pikkukamarin koivupuinen kirjahylly kätkee sisäänsä kulttuurihistoriaa, tietokirjoja, äidinkieltä, omat ja tyttären gradut ja opinnäytteet, taidekirjoja, entisöintiin ja puuntyöstöön liittyviä ( oman työelämän uran varrelta).

Millainen ja missä on mahdollinen vapaa-ajan asuntosi kirjahylly?

ei ole

Onko sinulla digitaalista kirjahyllyä?

en pidä

KIRJAHYLLYN SISÄLTÖ

Kuinka paljon kirjahyllyssäsi on kirjoja?

Kirjoja on paljon. Aikoinaan, kun muutettiin Haapavedeltä pois, kannoin kirpparille ja Opiston kirjahyllyyn ( ilmaisjakeluun) ainakin 600-700 kirjaa. Mukana mm. Spectrum-tietokirjasarja 17 osaa ja ruotsalaisia dekkareita. Mutta kirjoja on jälleen tullut saman verran takasin, luulisin että 2000 nidettä ei ole kaukana…

Miten kirjat on järjestetty hyllyyn?

Tuossa edellisessä olen kertonut noin suurin piirtein järjestystä. Joskus ne vaihjtuvat, varsinkin, jos teen jotain tutkimusta, kannan kirjoja toimsitoon ja sieltä pois…

Onko sinulla kirjoja, joita et halua tai kehtaa pitää esillä?

On sellaisia teoksia, joista on kannet irronneet, mutta teksti on vielä hyää, samoin jotain likaisia kirjoja, joita on löytynyt mummojen ja pappojen vintiltä, mutat en raski hetää pois.

Millaisia kirjoja hankit ja millä perusteilla?

Onko kirjahyllysi tullut täyteen? Mitä sitten teit?

Mitä muuta kirjahyllyssäsi on kuin kirjoja?

Eroaako vapaa-ajan asuntosi kirjahyllyn sisältö kotisi hyllystä?

KIRJAHYLLYT AJASSA

Miten kirjoja säilytettiin lapsuudenkodissasi?

Miten kirjojen säilyttäminen on muuttunut elämäsi aikana?

Kirjahyllyyn liittyviä muistoja, tarinoita ja sattumuksia.

Mitä emme huomanneet kysyä? Haluatko kertoa vielä jotain lisää?

TAUSTATIEDOT

Vastaajan syntymävuosi:

Vastaajan sukupuoli: