Kotiemme kirjahyllyt -keruuseen saimme 93 vastausta. Niihin pääset tutustumaan tarkemmin klikkaamalla nimimerkkiä. Lukukokemusaineisto on tarkoitettu yleisö- ja tutkimuskäyttöön. Lukukokemusaineiston kopiointi ja käyttö muihin kuin edellämainittuihin tarkoituksiin on kielletty. Pyydämme viittaamaan Pukstaaviin ja lukukokemuskokoelmaan, jos hyödynnät aineistoa tutkimuksessa tai julkaisussa.
Vastaajan nimimerkki Vastaajan syntymävuosi Kuvaile kirjahyllyäsi
Emma 1989

Kirjahyllyni on valkoinen, monesta osasta kottu korkea kaapisto. Sen yläosassa on lasiovet ja alaosassa umpinaiset ovet. Hylly on 160cm leveä. Hylly on ostettu Ikeasta ja se kuuluu Billy-tuotesarjaan. Materiaali on jotain lastulevyn tapaista.

Hankin kirjahyllyn muuttaessani nykyiseen asuntooni viisi vuotta sitten. Minulle oli tärkeää saada tilava hylly, jossa osa tavaroista olisi piilossa ja osa esillä. Halusin hyllyyn ovet suojaamaan pölyltä. Näillä toiveilla kyseinen hylly taisi olla halvin vaihtoehto, ja siksi hankin sen. Myöhemmin lisäsin hyllyn päälle vielä lisäkerroksen pienemmistä saman sarjan vitriinikaapeista.

KK 1966

Perinteinen Lundian avohylly, 3 metrin pätkää. Sen ekat osat on ostettu ekaan omaan asuntoon v 1992 ja sittemmin se on eri kodeissa saanut uusia osia ja muotoja. Nyt perusmallissaan ilman mitään erikoisosia.

Maija 1953

Kotona kirjahylly on ruskea,liukuovellinen,4-osainen,hyllyjä on useita eri korkeuksilla. Mökillä avohyllyjä pitkin seiniä.
Hyllyjä on vuosien varrella lisätty ja nyt taas vähennetty.

Ritva 1962

Mieheni teki avokirjahyllyt v -86. Tolpat on kakkosnelosesta, hyllyt kevyemmästä laudasta. Hyllyjä on viisi kooltaan n.2 m x 80 cm. Lisäksi levyhyllyn päällä on lyhyempi kirjahylly. Yksi kulmahylly on vintissä lehtihyllynä. Olemme asuneet 5 kertaa vuokralla eri paikoissa. Tähän vakituiseen ja pysyvään paikkaan muutimme keväällä. Jokaisessa muutossa olemme tyhjään asuntoon siirtäneet ensin kirjahyllyt ja niihin kirjat. Se on tehnyt heti kotoisan olon.

Kaarina 1942

Avohyllykkö puuta

Anni 1956

Ruskeaa Lundiaa sen olla pitää, vaikka se maksoikin silkin tilkkuja. Lasiovet ja pari laatikkoa.
Korkeutta kattoon asti ja leveyttä melkein 3 metriä – isompaa ei mahdu.
Sama hyllykkö oli edellisessäkin asunnossa. Uuden asunnon etsinnässä yksi tärkeä kriteeri oli kirjahyllyn mahtuminen.

Päivi 1984

Meillä on ysärihenkinen ruskea, lasiovellinen kirjahylly. Hyllyssä on kaikkiaan viisi hyllyä. Puolison kanssa yhteen muutettuamme toinen kirjahylly on täynnä cd-levyjä ja toinen kirjahylly valikoitui pelkille kirjoille. Lapsen kirjat on cd-hyllyn alareunassa olohuoneessa.

Jouko 1968

Avohyllyä, lundiaa. Monelaista hyllyä löytyy.

Noora 1987

-Perinteinen tumman ruskea iso 3osainen kirjahylly missä hyllyjä ja ovia sekä laatikot
-tumma ns. mappihylly missä 2 rivissä peräkkäin kirjoja ja lehtiä aivan ääriään myöten täynnä
– vaalea sirompi kirjahylly missä myös lasiovia ja hyllyjä on koristeita ja kirjoja

Anne 1979

Kirjahylly on ruskea, lasiovellinen Ikean hylly. Se hankittiin ensimmäiseen omistusasuntoon, eikä maksanut paljon. Valintaan vaikuttivat väri ja hinta. Se on kulkenut mukana muutosta toiseen ja on jo jäänyt auttamattoman pieneksi. Saman sarjan dvd-hylllykin on jo kirjojen peittämä.

Tuulikki 1957

Kirjahyllyjä on useita, kolme valkoista korkeaa “mappihyllyä”, 50-luvun matala kirjahylly ja työpöydän päällä pari hyllyä kirjoille. Kaikki hyllyt on ilmaiseksi saatuja kierrätyslöytöjä. Pari hyllyä olen joutunut siirtämään tilanpuutteen vuoksi, siksi kirjoja on myös varastossa ja kesäkirppikselläni myynnissä.

Laura 1991

Kirjahyllyni on musta Ikean Expedit/kallax hyllykkö, se suurempi eli siinä on 5 x 5 lokeroa. Se on ostettu opiskeluaikoina ja selvinnyt monesta muutosta. Hylly valikoitui sen vuoksi, että siihen mahtui paljon tavaraa ja sitä sai käytettyä tilanjakajana!
Nyt haaveilen mittojen mukaan puusepällä teetetystä hyllystä, mutta se on todella kallis investointi ja asun toistaiseksi vuokralla. Lisäksi nykyinen hylly on edelleen ehjä, niin haluan käyttää sen loppuun asti.

Hyllyn alaosassa on mustat kangaskorit, joissa on säilössä mitä erinäisempiä tavaroita. On koriste-esineitä, kynttilöitä, lyhtyjä, kukkaruukkuja ja kakkuvuokia! Muissa lokeroissa on pääosin kirjoja ja joitain koriste-esineitä. Hyllyn päällä on maljakoita ja yksi viherkasvi.

Oko77 1977

Ruskea, pitkä puinen kapea hyllykkö, jossa on lasiovet. Arvio n.180 cm. korkea.
Tärkeää on kestävyys ja esteettisyy. Haluan myös suojata kirjoja, joten siksi lasiovet ovat tärkeät. Hamuaisin uuden, ison kirjahyllystön, koska kirjoilta on tila loppunut aikaa sitten ja vanha hyllykkö kyllästyttää.

Lauri 1989

Hyllyjä on useampi. Yksi tumman- ja yksi vaaleanruskea sekä kaksi mustaa hyllyä. Näistä kaikki ovat jossain muodossa kierrätettyjä, vaaleanruskea on peräisin edesmenneen sukulaisen kodista, tummanruskea on tyttöystäväni kodista. Mustat hyllyt ovat lapsuudenkodista. Näiden lisäksi on Ikeasta ostettu vaaleanruskea tilanjakaja, jossa on CD-levyjä ja kirjoja. Tähän tuli päädyttyä isoveljen suositukesta. Kirjahyllyjä ei ole vaihdettu, vaan niitä on pyritty tyhjentämään säilyttämällä vain aidosti hyvät kirjat.

Erkki 1938

Harmaat avohyllyt, aikaisemmassa talossa muuhun sisustukseen sopivat teetetyt kokopuiset hyllyt.

Eve 1942

Valkoinen puinen hyllykkö, jossa laatikosto , vanha puinen lasiovinen kirjakaappi sekä kuistin hyllykkö

Orvokki 1956

Kotimme pienin huone n. 7 neliötä ristittiin kirjastoksi. Kaksi seinää katosta lattiaan kirjahyllyjä. Huonekalukaupasta ostettiin hintaa en enää muista.Kaikki hyllyt ovat täynnä joten jos ostan uusia kirjoja huonoja täytyy hävittää niiden tieltä. Huonolla tarkoitan kirjallisesti ala-arvoista kirjaa.

Teija 1965

Meidän “pääkirjahylly” on Lundiaa, alaosassa osittain kaapit valkoisilla ovilla. Hylly on 248 cm korkea ja sitä on kahdella seinällä. Hyllyä saimme osin perintönä ja lisää on ostettu eri myyntiryhmistä. Hylly on ollut nyt 5 vuotta ja kokonaisuus maksoi muutaman kympin.
Toinen kirjahylly on tämän edeltäjä, paljon pienempi ja siirrettiin toiseen tilaan.

Aino 1963

Pähkinäpuinen 3-osainen vitriinihylly puuovisilla alakaapeilla. Osat ovat kiinni toisissaan. Pituus n. 3 m ja korkeus n. 2 m. Hylly on ostettu ensimmäiseen yhteiseen asuntoon Ruolan huonekaluliikkeestä 1990-luvun alussa. Hylly maksoi muistaakseni noin 10.000 mk. Halusin lasiovellisen kirjahyllyn. Ja hyllyyn sopiva sohvakalusto hankittiin samaan aikaan. Hylly on jäänyt pieneksi ja kirjoja on pinossa lasiovien edessä ja lisäksi makuuhuoneessa on toinen hylly. Hylly on rakas emmekä ole sitä vaihtaneet vaikka se on käynyt pieneksi.

Satukirjahylly 1964

Hylly on valkoinen, lasiovinen, puinen, kolmiosaisen kirjahylly, korkeus noin 180 cm, leveys n. 250 cm.
Ovet ja selkeä, yksinkertainen ulkonäkö olivat tärkeimmät kriteerit kirjahyllyn hankinnassa. Hylly on hankittu noin 13 vuotta sitten, se oli entinen toimistokaluste eikä se maksanut mitään. Se maalattiin valkoiseksi, jotta se olisi sopinut skandinaaviseen sisustukseen. Aiemmin käytössä ollut Libra-varastohyllykkö siirtyi varastokäyttöön.

Pekka 1965

Muurame Neppari kirjahylly, lasiovilla. Hankittu Vepsäläiseltä. Ovien takana kirjat pysyy mukavasti järjestyksessä eivätkä kerää pölyä. Työhuoneessa ja mökillä 1980-luvulla hankittu Lundia.

Kuusikymppinen 1955

Vaalean ruskea/ lasiovet/ alhaalla laatikostot/puu/ neljä metriä pitkä ja kaksi metriä korkea. Omistamme paljon kirjoja, Kankaanpäästä 2000 – luvun alussa. Lisäosia hankittu, sopii huoneeseen, tilaa myös koriste- esineille. Kaunis ja täysi.

Matti Karjalainen 1979

Valkoinen avohylly lattiasta kattoon, vierellä ruskea vähän pienempi. Molemmat ovat puuta tai jotakin sen sukuista materiaalia.

Turun-Jussi 1967

Minulla on erilaisia kirjahyllyjä. Suurin osa hyllyistä on 1960-70 luvuilta. Väri teak/mahonki. Yksi hylly on Lundian mäntyhylly. Hyllyt on ostettu kierrätyskeskuksesta tai saatu tutuilta.

B.A. 1993

Nykyinen kirjahyllynu koostuu kahdesta Ikean mustasta hyllyköstä. Hyllyköt ovat matalat, noin navankorkuiset ja ne ovat väriltään mustat. Materiaali on todennäköisesti lastulevyä tai muuta “halvempaa” materiaalia. Itse en olisi ostanut hyllyköitä, mutta sain ne siskoltani ilmaiseksi. En ole laittanut hylllyköitä kiertoon, koska ne on ihan käytännölliset eikä minulla ole koskaan ollut suurta intoa sisutamisen suhteen.

Antti J.K. 1956

Pelkkää Lundiaa, avohyllyt. 208 cm korkeat tikkaat, hyllyt pääasiassa 80×30 cm, myös joku 100×30 ja 100×40 cm. Puun väriset.

matts 1951

oh, Lundiaa 26 hyllymetriä romaaneja, tietokirjoja ja tiedekirjoja
mh, avohyllykkö, 5 hyllymetriä tietokirjoja, sanakirjoja, 2 m runoja
2. mh, 4 hyllymetriä sekalaisia teoksia: vanhoja oppikirjoja, ammattikirjoja, tietokirjoja, nuortenkirjoja
kesämökki, 5 hyllymetriä romaaneja ja sekalaisia

Huilu 1976

Kirjahylly on Iskun Greta-sarjaa. Saimme ensimmäisen osan häälajaksi yli 20 vuotta sitten, mutta itse kyllä osallistuimme valintaan. Se on kirsikkaviilua ja myöhemmin kun etsin siihen lisäosia, kuulin, että kirsikkasävy on lopetettu. Onneksi olimme ehtineet jo ostaa kolem osaa lisää. Hylly on avohylly. Ex-miehen kanssa aina kinastelimme, että pitäisikö siihen laittaa ovet. Hänen mielestään piti, jotta kirjat eivät pölyyntyisi. Itse halusin, että kirjat ovat aina käden ulottuvilla, vaikka en niihin kurkottelisikaan.
Hylly on yhden seinän levyinen, olisiko noin kolme-neljä metriä. Siinä on neljä pientä laatikkoa, joissa on kaikkea turhaa kamaa.

Pou

Monenmuotoisia avohyllyjä, korkeita, matalia, lundiaa, ikeaa, kierrätystä, vanhoja portaita, korkeita kirjapinoja tuoleilla, lipastoilla ja pöydillä. Kirjahyllyni ovat maksaneet vähän tai korkeintaan kohtuullisesti, osa on ilmaisia tai itserakenneltuja.

Janski 1963

Meillä on monta kirjahyllyä. Olohuoneeseen saimme vihdoin viime vuonna tehtyä koko seinällisen. Ne on koottu kahdesta isosta hyllyköstä ja ne on ostettu tori.fi kautta. Kaunokirjallisuus pääosin on esillä olohuoneessa sekä lukuisat ruokaohjekirjat. Jokunen LP-levykin löytyy. Sitten pikkuhuoneen kirjahyllyssä on Mitä missä milloin -kirjat – kaikki. Ja Päätalot sekä joksen muun kirjailijan teoksia. Ja lastenkirjoja löytyy seiniltä pikkuhyllyistä vielä joitain, vaikka omille lapsille niitä jakelinkin.
Makuuhuoneessa on käsityökirjat suuressa rulokaapissa ja taiteilijakirjojani ynnä muita opuksia sekä mappeja löytyy toisesta avohyllystä. Hyllytilaa voisi olla enempikin, vaan tila loppuu kesken 🙂

Etikka 1994

Tällä hetkellä käytössä on opiskelijabudjettiin sopiva, ilmaiseksi saatu matala avohylly. Kirjat ovat siinä kahdessa rivissä. Hylly kuuluu moniosaiseen, koivupuiseen kokoonpanoon, joka sopii tällä hetkellä ihan hyvin sisustukseen ulkonäkönsä ja käyttötarkoituksensa puolesta.
Toisessa, kapeassa ja korkeammassa hyllyssä on lähinnä kansioita. Kyseessä on käytettynä ostettu, huteranpuoleinen IKEA-hylly, joka on edelleen kelpuutettu käyttöön lähinnä sopivan, vaalean värinsä sekä sopivan kokonsa ansiosta.
Tarvetta olisi kunnolliselle, suuremmalle kirjahyllylle.

HANNELE

Kodin kirjahyllyt, joita on kolme, ovat lasiovellisia. Pikkukamarin kirjahylly on valmistettu Piippolan käsi-ja taideteollisessa oppilaitoksessa vuonna 2001. Se on huoneen korkuinen, noin 2.5.m ja siinä on kaksi lasiovea jaettuna kolmella välirimalla. Kummankin lasioven taakse mahtuu kuusi hyllyä. Leveyttä hyllyllä on noin metri ja syvyyttä 50 cm.
Kirjahylly maksoi sata markkaa, se oli itse asiassa alun perin valmistettu jollekin asiakkaalle Helsinkiin hienopuusepäksi opiskelleiden toimesta. Hylly palasi takaisin koululle, koska siinä on toisessa ovessa pitkä oksainen lauta. Hylly on lakattua koivua.

Isossa kamarissa on lasiovellinen 1920-luvun kaappi, lasiovet ja kolme hyllyä. Olisiko noin1,3, m. korkea ja 1,80 cm pitkä. Lisäksi siinä on pikkuinen ovellinen kaappi oikealla puolella. Kirjakaapin olen entisöinyt, sekin on koivupuuta. Se on petsattu tummalla pähkinällä ja lakattu sellakalla. Kaapin sain anopiltani( kuoli 2006). Tietääkseni kaappi on ollut aikoinaan anopin äidin.

Sitten on vielä ihan tavallisesta huonekalukaupasta hankittu kaapisto, noin 2,40 m pitkä ja samankorkuinen vanhan kirjakaapin kanssa. Siinä on alhaalla vaneriviilutetut kaapit, kuusi viiluovea, ylhäällä samoin kuusi ovea, mutta lasiset. Kaapisto on osa televisio- ja kukkatasoa. Se hankittiin Haapaveden kotiimme vuonna 2008. Maksoi varmaan hunajaa, mielestäni kallis. Televisiotaso ja kukkataso vei perilliset huusholliinsa.
Kaikki kirjakaapit ovat meille erittäin tarpeellisia, ja ne pantiin sopimaan tähän kotiimme, johon muutettiin Haapavedeltä 2015.

Viimeisin kirjahyllyostos tapahtui viime keväänä. Mieheni pikkusisko kuoli yllättäen ja hänen jäämistönsä kirjat jäivät meille. Hankittiin Jyskistä neljä kolmen ja puolen metrin korkuista hyllykköä, joissa kaikissa on alhaalla kahden hyllyn kaapit ja kuusi avohyllyä. Leveyttä hylyköllä on kolme metriä yhdellä seinällä ja metrin verran toisella. Hyllystö ei ole kovin syvä , noin kolmisenkymmentä senttiä. Se ei ollut kovin kallis, sillä itse asiassa varsinaisia oikeita kirjahyllyjä on nykyisin vaikea saada. Me kasattiin melamiinipintaisista kapeista ja hyllyistä tämä sovellus, hyllyköt olivat poistomyynnissä, olisiko maksanut viitisensataa euroa koko lysti.

HANNELE ( sähköt katkesi välillä ja teksti on lähtenyt keskeneräisenä… koetan kirjoittaa loppuun

ja taideteollisessa oppilaitoksessa vuonna 2001. Se on huoneen korkuinen, noin 2.5.m ja siinä on kaksi lasiovea jaettuna kolmella välirimalla. Kummankin lasioven taakse mahtuu kuusi hyllyä. Leveyttä hyllyllä on noin metri ja syvyyttä 50 cm.
Kirjahylly maksoi sata markkaa, se oli itse asiassa alun perin valmistettu jollekin asiakkaalle Helsinkiin hienopuusepäksi opiskelleiden toimesta. Hylly palasi takaisin koululle, koska siinä on toisessa ovessa pitkä oksainen lauta. Hylly on lakattua koivua.
Isossa kamarissa on lasiovellinen 1920-luvun kaappi, lasiovet ja kolme hyllyä. Olisiko noin1,3, m. korkea ja 1,80 cm pitkä. Lisäksi siinä on pikkuinen ovellinen kaappi oikealla puolella. Kirjakaapin olen entisöinyt, sekin on koivupuuta. Se on petsattu tummalla pähkinällä ja lakattu sellakalla. Kaapin sain anopiltani( kuoli 2006). Tietääkseni kaappi on ollut aikoinaan anopin äidin.
Sitten on vielä ihan tavallisesta huonekalukaupasta hankittu kaapisto, noin 2,40 m pitkä ja samankorkuinen vanhan kirjakaapin kanssa. Siinä on alhaalla vaneriviilutetut kaapit, kuusi viiluovea, ylhäällä samoin kuusi ovea, mutta lasiset. Kaapisto on osa televisio- ja kukkatasoa. Se hankittiin Haapaveden kotiimme vuonna 2008. Maksoi varmaan hunajaa, mielestäni kallis. Televisiotaso ja kukkataso vei perilliset huusholliinsa.
Kaikki kirjakaapit ovat meille erittäin tarpeellisia, ja ne pantiin sopimaan tähän kotiimme, johon muutettiin Haapavedeltä 2015.
Viimeisin kirjahyllyostos tapahtui viime keväänä. Mieheni pikkusisko kuoli yllättäen ja hänen jäämistönsä kirjat jäivät meille. Hankittiin Jyskistä neljä kolmen ja puolen metrin korkuista hyllykköä, joissa kaikissa on alhaalla kahden hyllyn kaapit ja kuusi avohyllyä. Leveyttä hylyköllä on kolme metriä yhdellä seinällä ja metrin verran toisella. Hyllystö ei ole kovin syvä , noin kolmisenkymmentä senttiä. Se ei ollut kovin kallis, sillä itse asiassa varsinaisia oikeita kirjahyllyjä on nykyisin vaikea saada. Me kasattiin melamiinipintaisista kapeista ja hyllyistä tämä sovellus, hyllyköt olivat poistomyynnissä, olisiko maksanut viitisensataa euroa koko lysti.

Laura 1987

Kolme tumman puunväristä avohyllykköä pitkin yksiön seinustoja sekä yksi lasiovinen kirjasenkki. Kaikki vähän erilaisia ja eri paikoista hankittuja, mutta sointuvat yhteen tarpeeksi hyvin. Yhteensä hyllymetrejä noin 11-13? Senkki on jonkun sukulaisen vanha ja löytyi isäni maatilalta, kun hain ekaan omaan kotiin muuttaessani huonekaluja. Kaksi hyllykköä on ostettu uusina huonekalukauppojen alesta sitä mukaa kun hyllytilaa tarvittiin lisää. Yhden isomman täyspuisen ostin edullisesti Pelastusarmeijan kirpputorilta. Sen kuljetti kotiini kaksi firman työntekijää, joista toisella oli työhaalari ja toisella moitteeton tweedpuku, ruskeat nahkakengät, solmuke ja lakki.

Elina 1988

Kirjahyllyä löytyy tällä hetkellä kolme, yksi metrinen ja kaksi noin pari metriä korkeaa. Kaikki ovat eebenpuu-värisiä mäntyhyllyjä avohyllyillä. Hyllyt ovat puuseppävanhempieni valmistamia, joista kaksi on kulkenut mukanani muuttojen mukana jo pian 15 vuotta ja yksi on reilun vuoden vanha. Kirjahyllyjä on vuosien varrella ollut useampi, hieman riippuen asunnon koosta ja kirjojen määrästä, mutta tällä hetkellä pyrin pitämään määrän kolmessa.

Kirjan hyllyn tulee olla käytännöllinen, riittävän tilava, kestävä ja tukeva eli ei tarvitse pelätä että kaatuisi päälle.

Ansku 1973

Ikean valkoinen Billy kirjahylly kukka kuvioisilla lasi ovilla. 200*200. Sopi pieneen tilaan kun sai erimitoilla. Syvyys oli hyvä. Ystävä suositteli. Hintaa en muista.

Päivi 1955

Lundian avohyllystöön (n. 2,60 x 2, 30 m) on kertynyt noin 15 kirjametriä. Suurin osa on näkyvissä, mutta muutaman eturivin takana kyyhöttää piilossa koko joukko teoksia, jotka ovat joko rumia tai joiden ei tarvitse olla käden ulottuvilla. Rupeapa sieltä etsimään Kolmea muskettisoturia, niin hiki tulee! Yhdet kaapinovet piilottavat näkyvistä joukon mappeja ja vanhoja muistivihkojani.
Hylly ostettiin yhteiseksi mieheni kanssa, kun perustimme kodin vuonna 1980. Tiesin, että halusin juuri Lundiaa, ja se oli aika edullista siihen aikaan, jos verrattiin ns. arvohyllyihin. Hintaa en kyllä voi muistaa yli neljänkymmenen vuoden takaa. Ostopaikkaa en myöskään muista.

Anna-Maija Salli 1961

Kirjahyllyni on perinteinen Lundia, puunvärinen avohylly.
Ensimmäiset hyllyt ja päädyt ostin(ostimme) häälahjarahalla 1982. Yksi korkeampi hyllykkö sekä kaksi matalaa osaa. Pieni 17neliön koti.
Nyt neljä metriä leveä, reilu kaksi metriä korkea. Avohyllyt. Kirjoja tarvii välillä vähän silittää, niitä ei voi piilottaa lasioven taakse.
Kirjahyllyssäni on koko elämä, lapsuuden sadut, nuoruuden romaanit, tietosanakirjat, sarjakuvat, vihkiraamattu, harrastekirjat, miehen sotaromaanit, runokirjat, rakkaat dekkarit sekä kymmenet tärkeät kirjat, joista ei voi luopua.

Enni 1993

vitriinikaappi, valkoinen, pitkä ja kapea. Ikean Billy-hylly. Halusin vitriinin, niin kirjat eivät pölyynny. Hylly on melko uusi, koska asuntomme on melko uusi.

Anna 1984

Olohuoneessa on tällä hetkellä neljä tummaa, massiivipuista Ikean Hemnes-hyllyä. Ne valikoituivat aikoinaan reilusti yli kymmenen vuotta sitten ostettaviksi siksi, että opiskelijoilla ei ollut varaa Boknäsiin, mutta haluttiin kuitenkin saada tukevat ja kestävät hyllyt. Kolme hyllyistä on 90 cm leveitä, yksi kapeampi 45-senttinen. Edellisessä kodissa leveämpiä hyllyjä oli yksi enemmän, mutta nykyiseen kotiin muutettaessa siitä oli pakko luopua tilanpuutteen vuoksi. Uusimpana kirjahyllylisänä on tullut olohuoneen nurkkaan oma hylly lapselle. Siinä säilytetään kirjojen lisäksi kyllä myös kaikenlaisia leikkikaluja, ja lapsen kirjoille on varattu yksi hylly myös näissä ns. aikuisten kirjahyllyissä. Samanlainen Ikean Kallax-hylly (2×4) on myös vintille rakennetussa työhuoneessa. Nämä hyllyt valikoituivat käyttöön ihan vain siksi, että ne jäivät sisareltani ylimääräisiksi ja saimme ne ilmaiseksi. Jos ja kun muutamme jossain vaiheessa isompaan kotiin, haluaisin hankkia lisää Hemnes-hyllyjä (ainakin yhden leveän), jotta kirjat saisi väljemmin hyllyille.

Tiina 1956

Meillä on monta kirjahyllyä, sekä kotona että vapaa-ajan asunnolla. Kirjahyllyt on ostettu vuosien saatossa tarpeeseen, mutta joukkoon mahtuu myös pari perintönä tullut hyllykköä. Nykyään suosimme lasiovea kirjahyllyissämme pölyn takia. Lisäksi olemme todenneet, että puuhyllyt kestävät aikaa paremmin kuin lastulevyhyllyt, jotka taipuvat kirjojen painosta.

Anna 1970

Minulla on Iskun malliston kaksi valkoista kirjakaappia, joissa on lasiovet. Reunat ovat vaaleanruskeat. Koot ovat 48x37x168

Haaveilin aina kirjaston hyllyistä. Sellaista en ole saanut vaan nyt viiskymppisenä kirjahyllyni ovat muotoutuneet oman näköisekseni.

Sain nykyiset kirjakaappini ystävältäni hänen remontoidessa kotiaan. Aiemmin ne olivat yhdessä, mutta nyt olen jakanut toisen kaapin olohuoneeseen ja toisen makuuhuoneeseen. Niissä on lasiovet ja kaappeihin mahtuu kahteen rivistöön kirjoja. Kirjakaapit vievät vähän tilaa, ovat kauniit ja pölyttömät ja niihin mahtuu paljon.
Kaikki kirjahyllyni ja -kaappini ovat olleet kotimaisia. Sekin on ollut tärkeä kriteeri kirjahyllylle ja -kaapille.
Käyn aika ajoin kaappini läpi, laatu korvaa määrän. ‘Lukupiiriini’ kuuluu äitini, sisareni ja hyvä ystäväni.

Maija W. 1993

Valkoinen avohylly, tehty alunperin mittatilaustyönä isovanhempieni kotiin ennen syntymääni. Kirjahylly on 230 cm korkea ja noin puolitoista metriä leveä. Hyllyjä on päällekkäin seitsemän. Hylly ei maksanut mitään, sain sen, kun mummoni muutti suuresta omakotitalosta kerrostaloon, eikä tarvinnut enää kuin yhden kirjahyllyn.

Kirsti 1958

n. 100 vuotta vanha, pieni suvussa kulkenut. Käynyt liian pieneksi, mutta kirjoja on muuallakin esim. ikkunalaudalla, pöydillä ja yleensäkin käden ulottuvilla.

Hanna 1974

Korkea avohylly. Rakennettu kiinteäksi työhuoneeseen.

Agnes 1956

Luonnonvärinen Lundia-avohylly. Hyllyssä on leveämpi taso televisiota varten ja kaksi pientä laatikkoa. Aluksi minulla oli vain kaksi tikasta ja metrin levyiset hyllyt, mutta myöhemmin hankin lisätikkaan ja kapeammat hyllyt. Siinä vaiheessa halusin television hyllyyn. Päädyin Lundiaan, koska se on mielestäni rennon oloinen ja helposti muunneltavissa. Ostin sen Turun Lundia-myymälästä 1990-luvun alussa. Hinnasta ei ole mitään muistikuvaa. Nykyisin hyllyssä on tilaa, koska olen hävittänyt opiskeluaikaisia mappeja, lehtikoteloita ja oppikirjoja. Alahyllyllä on iso punottu kori erinäistä sälää varten ja myös korulippaani on hyllyssä. Lisäksi hyllyssä on vinyylilevyt,joista en halua luopua, vaikken omista enää levysoitinta.Pohdiskelen ajoittain uusia ratkaisuja, mutta en ole vielä keksinyt. Kirjoja tulee nykyisin hankittua melko harvoin, koska käytän kirjastoa.

Eero 1952

Meillä on useita kirjahyllyjä eri huoneissa. Olohuoneessa on kaksi vanhanaikaista tummaksi lakattua lasikkoa, sekä vaaleaksi tammeksi lakattu Isku, jossa alaosa on syvempi arikistokaappi – tätänykyä LP-levyille. Kirjat ovat osaksi talon mukana tullutta kirjallisuutta etupäässä sodan jälkeisiltä vuosikymmeniltä. Suurelta osi uskonnollista. Onpa mukana Eino Kailan “Inhimillinen tieto” (formaalista logiikkaa). Se on ajalta ennen sotaa. Hyvä kirja! Sitten näissä on uudempaakin. Joitakin oppi- ja sanakirjoja kielistä yms. Lähinnä latinaa ja italiaa. Hyllyssä on myös uudempia historiankirjoja ja jopa romaanipokkareja.
Iso hylly vierashuoneessa on kiinteästi rakennettu paikoilleen kimpilevystä ja täyttää koko seinän. Valkeaksi maalattu. Siinä on sekalaisia kirjoja ja lehtiä. Talon oston mukana tulleita 60-luvun Sapoja, jokunen itsekin ostettu.Niin ikään uskonnollisia tietokirjoja viime vuosisadalta. Pari Raamattua. Poliittista kirjallisuutta, Marxiakin ja jopa Leniniä. On myös talon rakennuttaneen opettajan kansakoulun oppikirjoja Venäjän vallan ajoilta. On ammattilehtiä, joskin olen niitä hävittänyt. Ammattikirjallisuutta on. Mapeissa vanhoja opintomonisteita ja harrastematskua.
Vierashuoneen toisessa hyllykössä – Ikean horjuvassa – on mm kirjanpitomappeja. Myös opintomappeja. Tulostettuja artikkeleja tieteellisistä lehdistä; osan voisi hyvinkin hävittää vanhentuneina.
Yläkerran hyllyköissä on ollut Aku Ankan kansioita, nyt niissä on jopa tyhkää. Myös CD-elokuvia on. Hyllykköjä on 3, kaksi vaaleaa melamiinipintaista avointa puujäljitelmää, yksi Iskun vaaleaksi “tammeksi” lakattua toimistohyllyä syvemmin arkistokaapein alhaalla – nykyään kai melko tyhjinä.
Joku määrä lirjoista eri hyllyissä on vieraskielisiä. Jopa venäjäksi, mutta en itse osaa kieltä mainittavasti. Ne ketkä osaisivat, niitä kirjojen aihe ei kiinnostane. Eniten on tietysti enkuksi oppikirjoja ja romaaneja. Ruotsi, ranska ja italia, saksakin ovat mukana. Taitaa olla joku tanskalainen oppikirjakin.
Kirjoja ei juuri ole ryhmitelty, no vähän sentään aiheittain. Ryhmittelyyn vaikuttaa myös koko. Osa hyllyistä on kiinteitä, joten kirjojen korkeus vaikuttaa.

Marilas 1952

Kirjahyllyni on ruskeaksi petsattua koivua. Se on ostettu Boknäs-huonekalukaupasta 2017 ja se maksoi 2460€. Siinä on 6 lasiovellista hyllyä, joista 4 on varattu kirjoille 2 perintöastioille. Lisäksi siinä on yksi korkeampi lasiovellinen kaappi isompikokoisille kirjoille ja sen rinnalla laatikosto.