KOTIEMME KIRJAHYLLYT

Vastaajan nimimerkki:

Anna

KERRO KOTISI JA/TAI VAPAA-AJAN ASUNTOSI KIRJAHYLLYSTÄ

Kuvaile kirjahyllyäsi:

Olohuoneessa on tällä hetkellä neljä tummaa, massiivipuista Ikean Hemnes-hyllyä. Ne valikoituivat aikoinaan reilusti yli kymmenen vuotta sitten ostettaviksi siksi, että opiskelijoilla ei ollut varaa Boknäsiin, mutta haluttiin kuitenkin saada tukevat ja kestävät hyllyt. Kolme hyllyistä on 90 cm leveitä, yksi kapeampi 45-senttinen. Edellisessä kodissa leveämpiä hyllyjä oli yksi enemmän, mutta nykyiseen kotiin muutettaessa siitä oli pakko luopua tilanpuutteen vuoksi. Uusimpana kirjahyllylisänä on tullut olohuoneen nurkkaan oma hylly lapselle. Siinä säilytetään kirjojen lisäksi kyllä myös kaikenlaisia leikkikaluja, ja lapsen kirjoille on varattu yksi hylly myös näissä ns. aikuisten kirjahyllyissä. Samanlainen Ikean Kallax-hylly (2×4) on myös vintille rakennetussa työhuoneessa. Nämä hyllyt valikoituivat käyttöön ihan vain siksi, että ne jäivät sisareltani ylimääräisiksi ja saimme ne ilmaiseksi. Jos ja kun muutamme jossain vaiheessa isompaan kotiin, haluaisin hankkia lisää Hemnes-hyllyjä (ainakin yhden leveän), jotta kirjat saisi väljemmin hyllyille.

Missä huoneessa kirjahylly on asunnossasi ja miksi?

Suurin osa kirjahyllyistä on olohuoneessa, yksi on työhuoneessa. Olohuoneen hyllyille on ainoastaan yksi mahdollinen sijoittelumalli, sillä neliöitä on todella vähän käytössä. Meillä sisustus on siis tosiaan aika pitkälti rakentunut kirjahyllyjen ympärille! Olohuone on luontevin valinta hyllyille: siellä kirjat ovat helposti saatavilla ja käytettävissä. Tällä hetkellä kaunokirjallisuudelle on varattu kaksi hyllyä (leveä ja kapea), tietokirjallisuudelle sitten loput kaksi. Tosin toisessa ns. tietokirjahyllyssä on nyt myös jonkin verran lautapelejä (loput ovat hyllyjen päällä korkeissa pinoissa tai varastossa). Niille vapautui tilaa, kun vintin työhuone valmistui, ja sain siirrettyä tutkimus- ja muun työkirjallisuuden sinne. Lastenkirjoille on tällä hetkellä varattuna tilaa sekä lapsen omasta hyllystä että muiden kirjojen joukosta.

Säilytätkö kirjoja muualla kuin kirjahyllyssä? Missä? Miksi?

Kyllä, vähän joka puolella… Pöydillä, sängyn vieressä, välillä lattiallakin. Kaikki kirjat eivät mahdu hyllyihin! Kirjaston kirjat yleensä ovat joko pinossa pöydällä tai kassissa. Keskeneräiset kirjat (joita on aina paljon) on helppo pitää pinossa, josta niitä voi sitten poimia luettavaksi fiiliksen mukaan.

Millainen ja missä on mahdollinen vapaa-ajan asuntosi kirjahylly?

Onko sinulla digitaalista kirjahyllyä?

On, monessakin palvelussa! Audibleen olen koonnut äänikirjahyllyä, Kindleen taas muita e-kirjoja. Lisäksi erilaisia hyllyjä on mm. kirjaston tarjoamissa palveluissa (Ellibs, Overdrive) tai joskus kokeilussa/käytössä olleissa tilauspalveluissa (Bookbeat ym).

KIRJAHYLLYN SISÄLTÖ

Kuinka paljon kirjahyllyssäsi on kirjoja?

Ehkä 700, hankala arvioida.

Miten kirjat on järjestetty hyllyyn?

Ideaalijärjestys olisi kirjastoluokkien mukainen, mutta täydellisesti sitä ei pysty tilanpuutteen vuoksi toteuttamaan. Käytännössä fiktio on löyhässä tekijän sukunimen mukaisessa järjestyksessä ja tietokirjallisuus samoin löyhästi aihepiireittäin hyllytetty. Lastenkirjat ovat suloisessa sekamelskassa. Osittain kirjojen järjestys riippuu myös niteiden koosta, sillä isoimmat kirjat mahtuvat vain alahyllylle, ja keskimmäinen hylly taas sopii vain pokkareille – ja siinä onkin sitten fantasiapokkareita kahdessa eri rivissä. Kirjoja on järjestetty hyllyille myös pinoihin, sillä kaikki eivät vain mahdu pystyyn. Värijärjestys kirjahyllyssä kuulostaa ihan kamalalta, ja on minulle lähinnä painajaisten materiaalia! Hyllytys arvon mukaan kuulostaa myös todella oudolta, paitsi jos sillä tarkoitetaan sitä, että arvokkaimmat kirjat ovat jossain ylähyllyllä “turvassa” esimerkiksi lapsilta tai lemmikeiltä. Itselläni tosin myös ne muutamat arvokkaammat kirjat ovat ihan normaalisti hyllyllä.

Onko sinulla kirjoja, joita et halua tai kehtaa pitää esillä?

No eipä oikeastaan. Kirjat ovat itseäni varten, ei muita.

Millaisia kirjoja hankit ja millä perusteilla?

Ensisijaisesti hankin kirjoja siksi, että ne kiinnostavat minua tai että tarvitsen niitä tutkimukseen/töihin. En muista että olisin koskaan ostanut kirjaa vain pelkän ulkonäön perusteella… Sisällöllä on aina valintavaiheessa merkitystä. Toki välillä voi olla niin, että jos olen joskus ostanut jonkin kirjan pokkarina, voin myöhemmin päivittää sen kovakantiseksi, jos löytyy kaunis painos. Ennen ostin kirjoja huomattavasti ahkerammin, mutta tilanpuutteen vuoksi on ollut pakko opetella ostamaan enemmän harkiten. Onneksi on kirjasto!

Onko kirjahyllysi tullut täyteen? Mitä sitten teit?

On, monta kertaa! Sitten laitetaan kirjoja pinoihin ja kahteen riviin… Olen myös tehnyt karsintaa monessa eri vaiheessa, ja aina muuttojen yhteydessä. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä helpompi on arvioida kirjojen merkitystä ja luopua ylimääräisistä. Olen sekä myynyt että ihan vain antanut kirjoja eteenpäin, pääasiassa kyllä antanut. En mieluusti lainaa kirjoja, sillä niillä on ollut taipumusta jäädä sille tielleen. Ärsyttävää.

Mitä muuta kirjahyllyssäsi on kuin kirjoja?

Aika vähän mitään muuta… Joitain yksittäisiä koriste-esineitä hyllyn reunalla ja lautapelejä.

Eroaako vapaa-ajan asuntosi kirjahyllyn sisältö kotisi hyllystä?

KIRJAHYLLYT AJASSA

Miten kirjoja säilytettiin lapsuudenkodissasi?

Hyllyssä. Kirjahyllyjä oli useampia, monessa eri huoneessa. Lapsena minulla oli oma kirjahylly, mutta en kyllä muista, koska olisin sen saanut. Olisiko ollut hylly, joka nyt vain sattui olemaan siinä huoneessa, jossa jaoin siskoni kanssa? Ensimmäiseen omaan kotiin hankin kirjahyllyn ennen sänkyä… Nukuin aika pitkään patjalla hyllyn vieressä.

Miten kirjojen säilyttäminen on muuttunut elämäsi aikana?

Kirjahyllyn merkitys on ollut aina itselleni tärkeä, ja se tuntuu vain kasvavan iän myötä. En osaa kuvitella kotia ilman kirjoja, päinvastoin: kirjat tekevät kodin! Ehkä säilyttäminen on muuttunut lähinnä siinä mielessä, että minulla ei ole enää tarvetta hankkia ja säilyttää kaikkea mahdollista. Olen tosi onnellinen siitä, että voin tarjota lapselleni sellaisen kodin mallin, jossa kirjahyllyt ovat olennainen, näkyvä ja keskeinen osa kotia ja elämää. Harva asia on parempi lahja kuin innostus lukemiseen.

Kirjahyllyyn liittyviä muistoja, tarinoita ja sattumuksia.

Mitä emme huomanneet kysyä? Haluatko kertoa vielä jotain lisää?

TAUSTATIEDOT

Vastaajan syntymävuosi:

1984

Vastaajan sukupuoli:

nainen