KOTIEMME KIRJAHYLLYT

Vastaajan nimimerkki:

Agnes

KERRO KOTISI JA/TAI VAPAA-AJAN ASUNTOSI KIRJAHYLLYSTÄ

Kuvaile kirjahyllyäsi:

Luonnonvärinen Lundia-avohylly. Hyllyssä on leveämpi taso televisiota varten ja kaksi pientä laatikkoa. Aluksi minulla oli vain kaksi tikasta ja metrin levyiset hyllyt, mutta myöhemmin hankin lisätikkaan ja kapeammat hyllyt. Siinä vaiheessa halusin television hyllyyn. Päädyin Lundiaan, koska se on mielestäni rennon oloinen ja helposti muunneltavissa. Ostin sen Turun Lundia-myymälästä 1990-luvun alussa. Hinnasta ei ole mitään muistikuvaa. Nykyisin hyllyssä on tilaa, koska olen hävittänyt opiskeluaikaisia mappeja, lehtikoteloita ja oppikirjoja. Alahyllyllä on iso punottu kori erinäistä sälää varten ja myös korulippaani on hyllyssä. Lisäksi hyllyssä on vinyylilevyt,joista en halua luopua, vaikken omista enää levysoitinta.Pohdiskelen ajoittain uusia ratkaisuja, mutta en ole vielä keksinyt. Kirjoja tulee nykyisin hankittua melko harvoin, koska käytän kirjastoa.

Missä huoneessa kirjahylly on asunnossasi ja miksi?

Hylly on olohuoneessa television takia ja koska makuuhuone on melko pieni.Hylly on nykyisessä asunnossani ollut samassa paikassa ( kymmenen vuotta). Keittokirjat, joita ei ole montaa, ovat keittiössä mikrouunille varatulla paikalla. Muut kirjat ovat hyllyssä. Yöpöydällä pidän meneillään olevaa kirjaa, joka on kirjastosta tai tuttavalta lainattu.

Säilytätkö kirjoja muualla kuin kirjahyllyssä? Missä? Miksi?

En säilytä, paitsi em. keittokirjat.

Millainen ja missä on mahdollinen vapaa-ajan asuntosi kirjahylly?

En omista vapaa-ajan asuntoa.

Onko sinulla digitaalista kirjahyllyä?

Luen kirjat paperisina. Minulla ei ole digitaalista kirjahyllyä.

KIRJAHYLLYN SISÄLTÖ

Kuinka paljon kirjahyllyssäsi on kirjoja?

Noin 220

Miten kirjat on järjestetty hyllyyn?

Sanakirjat ovat omalla hyllyllään, samoin muutama oppikirja. Keltaisen kirjaston kirjat ovat peräkkäin ja jos samalta kirjailijalta on useampia teoksia, ne ovat rinnakkain. Muutama satukirja on hyllyn päällä lappeellaan.

Onko sinulla kirjoja, joita et halua tai kehtaa pitää esillä?

Ei.

Millaisia kirjoja hankit ja millä perusteilla?

Hankin kirjoja nykyään hyvin harvoin, sillä käytän kirjastopalveluja. Viimeksi olen ostanut Mikko Hyppösen Internet-kirjan. Ostan kirjat kirjakaupasta, paitsi kesällä heräteostona Tommi Knnusen

Ostan nykyisin harvoin kirjoja, sillä käytän kirjastoa. Viimeksi hankin Mikko Hyppösen Internet-kirjan. Ostan kirjakaupasta, paitsi viime kesänä marketissa osui silmiini Tommi Kinnusen uusin pokkariversiona. Ajattelen myös, että olen eläkeiässä ja perillisiä ei ole. Kirjat ovat nykyään melkein ongelmajätettä eli kukaan ei halua niitä, paitsi jos on jokin keräilyharvinaisuus.

Onko kirjahyllysi tullut täyteen? Mitä sitten teit?

Nykyisin on tilaa, kts. edellä. Pari kirjaa olen vienyt kirjaston kierrätyshyllyyn.

Mitä muuta kirjahyllyssäsi on kuin kirjoja?

Vinyylilevyjä, TV , korulipas, radio, CD-levykotelo, kolme valokuva-albumia, kaksi lautapeliä, iso punottu kori, kolme mappia, kaksi lehtikoteloa.

Eroaako vapaa-ajan asuntosi kirjahyllyn sisältö kotisi hyllystä?

En omista vapaa-ajan asuntoa.

KIRJAHYLLYT AJASSA

Miten kirjoja säilytettiin lapsuudenkodissasi?

Kirjahyllyssä. Meillä lapsilla oli oma pieni hylly. Ensimmäisessä omassa kodissani oli avopuolison hylly käytössä.

Miten kirjojen säilyttäminen on muuttunut elämäsi aikana?

Ei ole muutoksia.

Kirjahyllyyn liittyviä muistoja, tarinoita ja sattumuksia.

Kirjahyllyn purkaminen ja kokoaminen on aina ollut sisareni vastuulla muutoissa. Ilman häntä kirjat olisivat pinossa lattialla ja hyllyn osat samoin.
Joskus olen katunut, etten aikoinaan hankkinut kirjakaappia, sillä avohylly on varsinainen pölynpesä. Mutta nykyinen hylly miellyttää silmää edelleen.

Mitä emme huomanneet kysyä? Haluatko kertoa vielä jotain lisää?

TAUSTATIEDOT

Vastaajan syntymävuosi:

1956

Vastaajan sukupuoli:

nainen