KOTIEMME KIRJAHYLLYT

Vastaajan nimimerkki:

Kaamar

KERRO KOTISI JA/TAI VAPAA-AJAN ASUNTOSI KIRJAHYLLYSTÄ

Kuvaile kirjahyllyäsi:

Kirjahylly on noin 80 cm leveä ja siinä on kolme avohyllyä sekä pääliosa ja alataso, jonka alla kaapisto. Ostopaikka oli joku Turun seudun huonekaluliikkeistä. Väri on beesi ja materiaali puu.
Kirjahyllykön valinnassa tärkein oli koko, koska sijoituspaikka on kulmatilassa eikä mahdu muualle. Kirjahylly on hankittu 1999 tähän asuntoon muutettaessa. Hinta ei ole säilynyt muistissa. Päädyin koon, värin, materiaalin ja mallin takia. Ei ole vaihdettu eli on ollut paikallaan nyt reilut 20 vuotta.

Missä huoneessa kirjahylly on asunnossasi ja miksi?

Kirjahylly on olohuoneessa koska muualle se ei mahdu; kyseessä kun on kerrostalokaksio. Paikka ei ole vaihtunut reiluun 20 vuoteen. Voisihan sisustus rakentua kirjahyllynkin ympärille, mutta kokonaisuus on tärkein varsinkin kun kyse pienemmästä tilasta. KIrjahylly on yksi elementti muiden joukossa.
Hyllykössä on kirjoja vain kahdella tasolla: ylimmällä hyllyllä sekä alatasolla. Ylempänä on pitkään omistamiani kirjoja, jopa opiskeluajoilta yli 40 vuoden takaa. Alatasolla on vaihtokirjapisteistä hankittuja kirjoja, jotka lukemisen jälkeen palautetaan vastaavaan paikkaan. Keittokirjoille on tapahtunut ‘kuolinsiivous’ ja niitä on enää pari jäljellä ja ovat keittiön kaapissa.

Säilytätkö kirjoja muualla kuin kirjahyllyssä? Missä? Miksi?

Pari keittokirjaa keittiön kaapissa kun sinne paremmin mahtuvat ja ovat lähellä kun/jos tarvitaan. Yksi kirja on yleensä aina sohvapöydällä, mistä sen saa kätevästi käsiinsä kun lukuaikaa.

Millainen ja missä on mahdollinen vapaa-ajan asuntosi kirjahylly?

Ei ole.

Onko sinulla digitaalista kirjahyllyä?

Ei ole ellei sellaiseksi lasketa kirjaston Ellibs-äänikirjasovellusta, joka ahkerassa käytössä.

KIRJAHYLLYN SISÄLTÖ

Kuinka paljon kirjahyllyssäsi on kirjoja?

Noin 40

Miten kirjat on järjestetty hyllyyn?

Kirjat on järjestetty hyllyssä koon mukaan; näyttää nätiltä noin. Alatasolla ovat kahdessa pinossa.

Onko sinulla kirjoja, joita et halua tai kehtaa pitää esillä?

Eipä ole sellaisia.

Millaisia kirjoja hankit ja millä perusteilla?

Hankin kirjoja vain sisällön=mielenkiinnon perusteella kirjaston ja marketin vaihtokirjapisteistä/kirppiksiltä samalla kun niiden lähellä muutenkin asioilla sekä lainaan myös kirjastosta. Kirjoja en ole koskaan kerännyt.

Onko kirjahyllysi tullut täyteen? Mitä sitten teit?

Pitkään omistamieni kirjojen hylly on täynnä, tosin siihenkin on iskenyt ‘kuolinsiivous’ ja sen jälkeen on tullut tilaa uudemmille.
Vaihtokirjapisteistä ottamani kirjat menevät sinne lukemisen jälkeen takaisin, mutta myös joskus tuttaville eteenpäin.

Mitä muuta kirjahyllyssäsi on kuin kirjoja?

Koriste-esineitä ulkomaanmatkoilta: mm. pieniä eläinhahmoja lasista, puusta, laavasta
Hymytyttöpatsas. Kaksi saatua pehmoeläintä: sika ja kissa. Koristekello.

Eroaako vapaa-ajan asuntosi kirjahyllyn sisältö kotisi hyllystä?

KIRJAHYLLYT AJASSA

Miten kirjoja säilytettiin lapsuudenkodissasi?

Isän työhuoneeseensa tekemillä lautahyllyillä. Lapsena meillä ei ollut omaa kirjahyllyä koska lapsille ei ostettu kirjoja vaan käytimme ahkerasti kirjaston palveluja. Ensimmäinen oma kirjahylly tuli hankittua muutettuani ensimmäiseen omaan kotiini.

Miten kirjojen säilyttäminen on muuttunut elämäsi aikana?

Säilytin pitkään opiskeluaikojen kirjoja (mm. kielten, matematiikan ja käsityön) ja niitä oli silloin myös kaapissa. Kirjahylly on ollut sisustuksessa jokaisessa kodissani vaikkei kirjoja ole koskaan ollut suurta määrää.

Kirjahyllyyn liittyviä muistoja, tarinoita ja sattumuksia.

Mitä emme huomanneet kysyä? Haluatko kertoa vielä jotain lisää?

TAUSTATIEDOT

Vastaajan syntymävuosi:

1958

Vastaajan sukupuoli:

nainen