KOTIEMME KIRJAHYLLYT

Vastaajan nimimerkki:

Pirjo ja Alpo

KERRO KOTISI JA/TAI VAPAA-AJAN ASUNTOSI KIRJAHYLLYSTÄ

Kuvaile kirjahyllyäsi:

Meillä on useita kirjahyllyjä. Kaikki ovat erilaisia ja erikokoisia. Yhtä lukuunottamatta kaikki ovat avohyllyjä. Useimmissa on myös laatikostoja, kaappeja ja muita hyllyjä. Hyllyt ovat puuta. Osa on kiinnitetty seinään ja osa seisoo omilla jaloillaan. Suurin on seinän levyinen, 300 x 200 cm, pienin 55 x 40 cm ja muut siltä väliltä. Värit vaihtelevat vaaleasta mustaan. Vuosikymmenten mittaan kirjahyllyjä on tarvinnut hankkia lisää samaan tahtiin kuin kirjat ovat lisääntyneet.

Missä huoneessa kirjahylly on asunnossasi ja miksi?

Yksi nurkkahuone meillä on kirjasto. Siinä on kahdella seinällä kirjahyllyt ja niiden välisellä seinällä tauluja, joita silloin tällöin väihdellaan. Sillä puolella on myös vuodesohva mahdollisia vieraita varten. Ulkoseinällä on ikkuna järvellepäin. Ikkunan ääressä on kirjoituspöytä, tietokone ja tulostin. Kirjojen sijainti saattaa vaihdella suurestikin. Kaunokirjalllisuutta, romaaneja on kaikissa kirjahyllyissä, vähäiset keittokirjat ovat pääosin yhdessä hyllyssä ja lastenkirjat samoin pääosin yhdessä hyllyssä.

Säilytätkö kirjoja muualla kuin kirjahyllyssä? Missä? Miksi?

Kerrostaloasunnossa kirjojen sijaintia on jouduttu vuosien kuluessa tilojen puutteen vuoksi hajauttamaan eri huoneisiin ja myös muualle, esim. vaatehuoneen parille hyllylle ja alakerran varastokoppiin, jossa niitä on pahvilaatikoissa.

Millainen ja missä on mahdollinen vapaa-ajan asuntosi kirjahylly?

Vapaa-ajan asunnon kirjahylly on pieni muutaman kymmenen kirjan hyllykkö tuvan seinällä.

Onko sinulla digitaalista kirjahyllyä?

Ei

KIRJAHYLLYN SISÄLTÖ

Kuinka paljon kirjahyllyssäsi on kirjoja?

Yli 1500 kpl

Miten kirjat on järjestetty hyllyyn?

Kauan sitten kirjat oli järjestetty isoon hyllyyn aakkosjärjestykseen, mutta vuosien mittaan järjestys on muuttunut hajanaisempaan suuntaan. Joitain kirjoja on pyritty järjestämään aihe- tai kirjailijajärjestykseen, mutta tämäkään ei täysin ole onnistunut.

Onko sinulla kirjoja, joita et halua tai kehtaa pitää esillä?

Ei

Millaisia kirjoja hankit ja millä perusteilla?

Me hankimme kirjoja sisältöperusteella. Usein hankitaan kaunokirjallisuutta, yhteiskunnallista, talouspoliittista, taide- tai muuta kulttuuripoliittista kirjallisuutta sekä lastenkirjoja. Myös useita Finlandia-palkittuja kirjoja olemme hankkineet. Kirjan ulkonäkö ei sinänsä ole valintaperuste, mutta Alpo on nuorena työskennellyt kirjapainossa 10 vuotta konelatojana ja molemmat arvostamme kirjoja taideteoksina.

Onko kirjahyllysi tullut täyteen? Mitä sitten teit?

Kaikki kirjahyllymme ovat täynnä. Siksi kirjoja on jouduttu sijoittamaan mm. vaatehuoneen hyllyille ja yleensä tilapäisesti pöydille ja muille tasoille. Melko harvoin meiltä on kirjoja lainattu tai annettu pois paitsi seuraaville sukupolville.

Mitä muuta kirjahyllyssäsi on kuin kirjoja?

Kehystettyjä valokuvia, mappeja, koriste-esineitä.

Eroaako vapaa-ajan asuntosi kirjahyllyn sisältö kotisi hyllystä?

Ei

KIRJAHYLLYT AJASSA

Miten kirjoja säilytettiin lapsuudenkodissasi?

Kirjahyllyissä

Miten kirjojen säilyttäminen on muuttunut elämäsi aikana?

Ei juurikaan

Kirjahyllyyn liittyviä muistoja, tarinoita ja sattumuksia.

Mitä emme huomanneet kysyä? Haluatko kertoa vielä jotain lisää?

TAUSTATIEDOT

Vastaajan syntymävuosi:

Pirjo 1938, Alpo 1948

Vastaajan sukupuoli:

en halua vastata