KOTIEMME KIRJAHYLLYT

Vastaajan nimimerkki:

Sari

KERRO KOTISI JA/TAI VAPAA-AJAN ASUNTOSI KIRJAHYLLYSTÄ

Kuvaile kirjahyllyäsi:

Kirjahyllymme on Iskun Multiplan -mallistoa ja siinä on kuusi kerrosta: kaksi ovellista/laatikollista alakerrosta ja neljä avohyllykerrosta. Se on tukevaa tekoa eikä sen hyllyt taivu eivätkä notku. Värinä on valkoinen/koivu. Oikeastaan hylly on liiankin iso kotiimme, mutta toisaalta sillä on sekä tunnearvoa että käyttöarvoa sen ”syödessä” sisäänsä ison määrän kirjoja ja muuta säilytettävä tavaraa. Tunnearvo tulee siitä, että kirjahyllyn osat on lahjoittanut yli 20 vuotta sitten nyt jo edesmennyt isäni, joka oli hankkinut sen puoli-ilmaiseksi työpaikkansa Iskun tehtaanmyymälästä. Myöhemmin ostimme siihen itse vielä lisäosia parilla sadalla eurolla, jotta saimme siitä toimivamman.
Tärkeää on, että kirjahylly on ryhdikäs, tilava eikä sen kaatumista tarvitse pelätä. Tältä olisin kirjahyllymme on täydellinen.

Missä huoneessa kirjahylly on asunnossasi ja miksi?

Kirjahyllymme on aina ollut olohuoneessa, joka on sille kodissamme luontevin paikka. Makuuhuoneessa se olisi liian levoton ja työhuoneeseen se ei mahdu. Kirjahyllyssä on vain aikuisten kirjoja; lastenkirjat ja keittokirjat ovat muualla. Pidän kirjoista, mutta en näe niitä sisustuselementteinä vaan rakkaina ystävinäni, joita säilytän kirjahyllyssä.

Säilytätkö kirjoja muualla kuin kirjahyllyssä? Missä? Miksi?

Osa kirjoista on yöpöydällä sängyn vieressä, mutta lukemisen jälkeen nekin siirtyvät kirjahyllyyn. Kirjastosta lainaamani kirjat ovat omissa kasoissaan. Lastenkirjat ja keittokirjat ovat tallessa muualla (keittokirjat keittiössä).

Millainen ja missä on mahdollinen vapaa-ajan asuntosi kirjahylly?

Vapaa-ajan asunnollamme ei ole kirjahyllyä.

Onko sinulla digitaalista kirjahyllyä?

Ei

KIRJAHYLLYN SISÄLTÖ

Kuinka paljon kirjahyllyssäsi on kirjoja?

Noin 180

Miten kirjat on järjestetty hyllyyn?

Osin teemoittain, osin miten sattuu. Teemoja ovat esim. historia, lastenkasvatus, romaanit, eri maat ja kulttuurit, matkailu, englanninkielinen kirjallisuus jne.

Onko sinulla kirjoja, joita et halua tai kehtaa pitää esillä?

Ei enää. Aiemmin en kehdannut pitää esillä lahjaksi saamaani ”Sex tips for girls” – teosta, mutta kirja on päätynyt vuosia sitten paperinkeräykseen.

Millaisia kirjoja hankit ja millä perusteilla?

Pyrin rajoittamaan kirjojen hankintaa, mutta joskus lipsahdan, kun erityisen kiinnostava kirja tulee vastaan. Suurimman osan lukemistani kirjoista lainaan nykyisin kirjastosta. En kerää kirjoja, mutta toisaalta pidän niistä valtavasti ja kiertelen usein kirjakaupassa ja seuraan muutenkin kirjauutuuksia. Olen kuitenkin oppinut sen, ettei minun tarvitse omistaa kirjaa itse.

Onko kirjahyllysi tullut täyteen? Mitä sitten teit?

On tullut lähes täyteen. Ratkaisu on se, että pyrin rajoittamaan kirjaostoksia ja viemään kirjoja kirjaston kierrätyshyllyyn tai kierrätyskeskukseen. Annan niitä myös ystäville silloin tällöin.

Mitä muuta kirjahyllyssäsi on kuin kirjoja?

Valokuvia lapsista ja muutama käyttöesine.

Eroaako vapaa-ajan asuntosi kirjahyllyn sisältö kotisi hyllystä?

Vapaa-ajan asunnnolla ei ole kirjahyllyä.

KIRJAHYLLYT AJASSA

Miten kirjoja säilytettiin lapsuudenkodissasi?

Vanhempieni luona kirjoja säilytettiin kirjahyllyssä olohuoneessa.
Sain oman pienen kirjahyllyn noin 15-vuotiaana ja hankin kirjahyllyn myös heti ensimmäiseen kotiini.

Miten kirjojen säilyttäminen on muuttunut elämäsi aikana?

Nykyisin pyrin säilyttämään vain ihanat/rakkaat/lukemista odottavat kirjat. Aiemmin säilytin kaiken, mutta tilanpuutteen vuoksi luovuin hamsterin asenteestani jo vuosia sitten.

Kirjahyllyyn liittyviä muistoja, tarinoita ja sattumuksia.

Olen kiinnostunut muiden kirjahyllyistä ja vilkuilen niitä kiinnostuneena käydessäni vierailuilla. Kirjahylly kertoo yllättävän paljon omistajastaan ja välillä se yllättää tutunkin henkilön kohdalla.

Mitä emme huomanneet kysyä? Haluatko kertoa vielä jotain lisää?

TAUSTATIEDOT

Vastaajan syntymävuosi:

1972

Vastaajan sukupuoli:

nainen