Taustatiedot

Vastaajan Sukupuoli:
Nainen

Vastaajan ikä:
25

Lukukokemus

Kerro omin sanoin lukukokemuksestasi, mihin kokemus liittyi, mitä tapahtui jne?

Olisiko ollut esikoulussa, kun meillä oli tarinatuokiota, joissa opettaja luki ääneen eri satukirjoja. Tuokion ajaksi valaistusta himmennettiin ja luokassa oli tyynynurkkaus, jossa sai keskittyä sadun kuunteluun. Mieleeni on jäänyt Päivikistä kertova satu. En muista satua sen tarkemmin, mutta muistan kuunnelleeni sitä silmät kiinni ja eläytyneeni. Muistan tarkasti metsän keskellä olevan mökin, jossa oli sammalkatto ja risuaita ympärillä. Muutenkin kirjasta tulee mieleen sammal ja tummat vihreän sävyt. Siinä oli myös todella jännittäviä kohtia. Tämä lukukokemus taitaa olla ylipäätään turvallisimpia muistojani koulussa olemisesta. Tai jotenkin muistoon liittyy turvallisuus ja tunne, että jokainen sai olla sellainen kuin on. Jotenkin olen ehkä peilannut itseäni sadun Päivikkiin, sillä se on myös oma nimeni.

Lukukokemuksen paikka, missä lukukokemus tapahtui?

Koulussa

Lukukokemustilanne, missä seurassa olit ja kuinka usein lukukokemus tapahtui?

Luokkakaverit ja opettaja, Ääneen lukeminen

Milloin lukukokemus tapahtui?

Päivä

Lukukokemuksen tarkempi ajankohta, milloin kokemus tapahtui?

1998

Lisätietoja lukukokemuksesta ja tilanteesta.

Lukukokemukseen liittyvä kirja ja kuvitus

Luetun kirjan tai tarinan nimi?

Päivikin satu tai Mestaritontun seikkailut

Luetun kirjan tai tarinan kirjoittajan nimi?

Aili Somesalo

Kirjan tai tarinan sisältö.

Kirjan kuvittaja?

Kirjan kuvitus.

Sammal ja vihreä, en ole varma onko ollut kuvitusta vai omassa mielessä syntynyt.

Kirjan tai tarinan lajityyppi?

Lastenkirja

Missä muodossa luettu teksti tai tarina oli?

Kirja