Satukeruu 2018

Vaikea valita yhtä lukukokemusta, joten kerron vähän yleisesti suhteestani satuihin ja lukemiseen. Tykkäsin lapsena iloisista, opettavaisista ja vaarallisista saduista, mutta myös kummitustarinoista, noidista, keijukaisista ja sellaisista olioista, joiden olemassaolo oli helppo kuvitella lähiympäristöön (esimerkiksi näkki; lapsuuden kotimme on joen varrella). Kirjastoautossa oli paljon Tammen Kultaisia kirjoja, lainasin niitä aina ihan hulluna, ja useimmiten äiti tai mummo luki niitä meille. Pelkkä kansikuvien katselu näin aikuisena tuo mieleen sen lämmön ja jännityksen, mikä lukuhetkeen liittyi. Olin innokas kuuntelija.
Yhdessä vaiheessa lempisatuni oli Jörö-Jukka: kuvat pitkäkyntisestä pojasta olivat ällöttäviä ja samalla riemukkaita. Muistaakseni samassa kirjassa oli muitakin satuja, jotka olivat hyvin jännittäviä ja vaarallisia, mutta niitä en muista tarkemmin. Kuvat ja lorut painuivat syvälle mieleeni. Meillä oli omana myös Grimmin satujen suuri kirja, siinä oli parasta raa’at kohtaukset. Esimerkiksi kyyhkyset nokkivat Tuhkimon sisarusten silmät puhki, paha sai todellakin palkkansa.
Muistan myös erään suuren, paksun ja painavan kirjan, joka kertoi jostain eläinperheestä. Ne matkasivat eri maailman kolkkiin erilaisilla kulkeneuvoilla, harmittaa kun en yhtään muista sen tarkemmin. Eläinperheessä oli lapsia ja vanhemmat, ehkä myös jotain sukulaisia. Muistan myös sen, että kyseinen kirja oli tosi huonossa kunnossa, kun yritimme itse nostella sitä kirjahyllystä luettavaksi ja kun kannesta otti kiinni, koko kirja meinasi revetä.
Kun aloin lukemaan enemmän itsekseni, luin usein samoja kirjoja uudelleen. Tykästyin myös jossain vaiheessa satuolentoihin liittyviin tietokirjoihin, ja tein kaikenlaisia keijutmpyröitä sienien ympärille ja vahtasin, milloin ne laskeutuvat niihin. En tiedä liittyykö tämä satujen lukukokemuksiin, mutta pelkäsin kuollakseni tonttuja talvisin ja Aku Ankan Taskarien Mustakaapua öisin.
Koulussa meille luettiin 5. tai 6. luokalla ääneen Veljeni Leijonamieli, minä rakastin sitä. Oli ihanaa olla jo niin iso että pystyi itsekin lukemaan sen ihan helposti (luin sen ikäisenä myös Stephen Kingiä), mutta ei siltikään tarvinnut, vaan sai kuunnella open ääneenlukemista.
Nuorin sisarus syntyi silloin, kun olin 10-vuotias, ja muistelen lukeneeni hänellekin paljon kirjoja. Ne olivat samoja kuin mitä itse luin ja kuuntelin pienempänä, sittemmin myös Tatun ja Patun seikkailuja (tuli mieleen tuosta ylläolevasta kuvasta).
Nyt aikuisena luen vieläkin itsekseni satuja ja lastenkirjoja, ja minulla on suuri halu lukea niitä jollekin lapsellekin.

Pelottavat, yksityiskohtaiset kuvat. Heleät ja sointuvat kuvat. Mitä enemmän kuvissa tapahtui, sitä kiinnostavampi oli usein kirjakin. En tykännyt yksinkertaisista kuvista. Jörö-Jukan kuvitukset ovat painuneet erityisesti mieleeni.
Jossain kirjassa oli kimallusta kuvien joukossa, tykkäsin siitäkin.