Satukeruu 2018

Ollessani 5 vuotias opin isoveljieni myötä lukemaan.
Enkä muista mitään niin hienoa hetkeä kun jo vuosia selaamistani Sakari Topeliuksen Lukemista lapsille kirjasarjasta kuvia katselleena js ihastuksin ihmetelleenä miten noin kauniin kuvan voi piirtää. Kuvassa oli tyttö ja vedessä uiskenteleva pieni herneenpalko ja siinä ihana tyttö, joka oli herneen kokoinen.
Ja se mitä piti kertoa oli se hetki kun huomasin oikeesti osaavani lukea.
Luin ja ahmin ensimmäisen sivun ja toisen.
Äiti kysyi jotakin, en kuullut mitä, mä vaan luin.
Hetken kuluttua äiti tulee viileään huoneeseen katsomaan mitä mä siellä teen. Pelästyin ja suljin kirjan. Tulin huoneesta pois ja aloin siinä samassa miettiä sitä kuinka jännittävää se oli ja on kun osasin lukea. Siihen liittyi monia tunteita joita en silloin ymmärtänyt, jännitystä ja pelkoa siitä että tein jotain luvatonta. Vaikka juuri niiden kirjojen katselu olikin sallittua, mut oliko lukeminen? Meni joku aika että taas pääsin kirjan lähelle ja mietin mitä pitäisi tehdä. Rohkaisin mieleni ja menin verstashuoneeseen jossa äiti neuloi jotain ja isä teki ihanasta paksusta hyväntuoksuisesta nahasta jotain isoa salkkua. Hän päätteli käsin ompeleet että se kestäisi kauemmin siistinä.
Kumpikaan ei sanonu mitään ku menin ja kiipesin lempipaikalleni isän höyläpenkin päälle. Otin sen kirjan hameeni alta ja vähän rykäisin kurkkuani js aloin pienellä äänelläni lukea sitä satua vanhemmilleni.
Molemmat hiljeni kuuntelemaan ja antoivat mun lukea. Luin hetken nostin katseeni ja näin heidän ylpeän ilmeensä sanovan kuinka iloisia he oli siitä että osaan lukea. Ihan itse.
Olin silloin 5 vuotias js sain luvan lukea niitä 7 kirjaa jotka oli lapsille.

Kirjojen kuvitus oli mustavalkoinen