Satukeruu 2018

Esikoispoikani oli muistaakseni 3-vuotias, kun aloin lukea hänelle Tove Janssonin Taikatalvea. Kyseessä oli kaiketi alkuperäistekstiversio, koska kuvat olivat Janssonin käsialaa ja ne olivat mustavalkoisia pieniä piirroksia ja sivuosassa toisin kuin teksti. Kirja oli se vaaleansinikantinen pokkariversio. Luin paljon pojalleni, joka keskittyi jo pienestä lukuhetkiin ja saatoin lisätä vähemmän kuvitettujen kirjojen lukemista varhain. Koska itselleni ei oltu luettu lapsena kovin paljoa, avautui hyvän lastenkirjallisuuden kautta minulle uusi arvokas maailma. Arvokkaaksi sen teki kirjailijoiden taito kuvata asioita monitasoisesti yhtä aikaa avautuvaksi niin lapselle kuin aikuiselle kunkin omasta kokemusmaailmastaan käsin. Näin koin myös Taikatalvea luettaessa esim. kuolema-teeman kohdalla, kun muumipeikkoko se sitten oli, joka kohtasi paleltuneen oravan ja pohti, mitä sille kuoleman jälkeen tapahtuu. Poikani oli pohdiskeleva ja kyseli paljon ääneen asioita ja ihmetyksiään. Pyrin tietysti vastaamaan lapselle helposti ymmärrettävästi, mutta aliarvioimatta hänen kykyään ymmärtää. Tässä asiassa hyvät kirjat ovat olleet kullan arvoisia kasvatuksen tukipilareita.

Tove Jansson ehkä ei ajatellut kirjoittavansa lapsille vaan kaiken ikäisille, niin luulen kuulleeni ja omaankin kokemukseeni perustuen.