Taustatiedot

Vastaajan Sukupuoli:
Nainen

Vastaajan ikä:
39 vuotta

Lukukokemus

Kerro omin sanoin lukukokemuksestasi, mihin kokemus liittyi, mitä tapahtui jne?

Muutaman vuoden ikäisenä olin aivan erityisen tykästynyt Kakku kieriväinen -nimiseen venäläiseen kansansatuun. Sitä luettiin minulle aivan jatkuvasti, niin että vanhempani olivat jo todella kyllästyneitä koko satuun. Kirjassa oli sellainen jännä juttu, että siinä oli reikä, joka toisaalta esitti kääntyessään aurinkoa ja toisaalta kierivää kakkua, joka oli muovinen naama, kiinni takakannessa. Oli mielenkiintoista nähdä Kakku kieriväinen aina eri sivuilla erilaisissa ympäristöissä. Tarina oli aika kaavamainen ja siinä on paljon toistoa, tyypillinen kansansatu, mutta jostain syystä myös niin kiehtova, että sitä piti kuulla yhä uudelleen. Muistan edelleen lorun, mitä Kakku Kieriväinen sanoi, “Olen Kakku Kieriväinen, kopan pohjalta kaavittu, laarin laudoilta luudittu, kerman kera sekoitettu, voilla voidellen paistettu, ikkunalla jäähdytetty…”

Lukukokemuksen paikka, missä lukukokemus tapahtui?

Kotona, omassa tilassa(esim. oma huone), Kotona, yhteisessä tai yleisessä tilassa (esim. olohuone)

Lukukokemustilanne, missä seurassa olit ja kuinka usein lukukokemus tapahtui?

äiti ja isä, Ääneen lukeminen, Minä kuuntelin, Toistuva lukeminen

Milloin lukukokemus tapahtui?

Aamu, Päivä, Ilta, Kevät, Kesä, Syksy, Talvi

Lukukokemuksen tarkempi ajankohta, milloin kokemus tapahtui?

1980-luvun alkuvuosina

Lisätietoja lukukokemuksesta ja tilanteesta.

Asuimme tuolloin Oulussa, Kaukovainion alueella, kerrostalohuoneistossa. Kirjaa luettiin ainakin sohvalla olohuoneessa sekä makuuhuoneessa sängyllä. Kirjaa lukivat varmaankin sekä isä että äiti, mutta muistaakseni pidin erityisen paljon kirjasta isäni lukemana. Saatoimme lukea sitä niin, että isä makasi sohvalla, ja minä istuin hänen vatsansa päällä ja sitten luettiin.

Lukukokemukseen liittyvä kirja ja kuvitus

Luetun kirjan tai tarinan nimi?

Kakku Kieriväinen

Luetun kirjan tai tarinan kirjoittajan nimi?

venäläinen kansansatu

Kirjan tai tarinan sisältö.

Ukko ja akka leipovat Kakku Kieriväisen, joka lähtee kierimään, matkalle ja kohtaa monia eläimiä, jotka kaikki haluaisivat syödä sen. Se pakenee jänikseltä, sudelta, karhulta, mutta ei ketulta, joka on kakkua ovelampi. Kakku myös rallattelee jokaiselle laulun, joka toistuu joka sivulla. Lopulta kettu ahmaisee kakun kitaansa.

Kirjan kuvittaja?

V. Andrijevits

Kirjan kuvitus.

Pidin paljon kuvituksesta, se on tehty oivaltavasti. Kirjan kansi on vihreä, ja se on melko isokokoinen, neliönmuotoinen. Kansikuvassa eläimet kiertävät ympyrässä kakkua, joka on keskellä. Jokainen aukeama tekee oman näkymänsä, sivun reikä näyttää sekä auringon että muovisen kakun, jolla on silmät, nenä ja suu. Muistan pitäneeni kuvituksesta tosi paljon.
Kirja on edelleen itselläni (omien lasteni kirjahyllyssä), se on aika kauhtunut, mutta muistan sen edelleen yksityiskohtineen erittäin tarkasti. Jokusen kerran olen lukenut sen myös omille lapsilleni.

Kirjan tai tarinan lajityyppi?

Lastenkirja

Missä muodossa luettu teksti tai tarina oli?

Painettu