Vastaajan Sukupuoli: Nainen
Vastaajan syntymävuosi: 1955
Luetun kirjan tai tarinan nimi: Tuntematon sotilas
Luetun kirjan tai tarinan kirjoittajan nimi: Väinö Linna
Mitä kirjassa tai tarinassa tapahtui?
Historiaa Suomen sodasta
Oliko kirja kuvitettu?
–
Kuka oli kuvittanut kirjan? –
Kirjan tai tarinan lajityyppi? Romaani
Missä muodossa luettu teksti tai tarina oli? Painettu kirja
Lukukokemus
Lukukokemuksen paikka, missä lukukokemus tapahtui? Kotona, omassa tilassa (esim. oma huone), Tilaisuudessa tai tapahtumassa (esim. seurat tai lukupiiri)
Lukukokemustilanne, missä seurassa olit ja kuinka usein lukukokemus tapahtui? Yksin, Kahdeksan ruotsinsuomalaista naista, Hiljaa lukeminen, Ääneen lukeminen, Toistuva lukeminen
Milloin lukukokemus tapahtui? Aamu, Päivä, Ilta, Kevät
Minä vuonna lukukokemus tapahtui? 2020
Kerro omin sanoin lukukokemuksestasi, mihin kokemus liittyi, mitä tapahtui jne?
SODASTA EI PUHUTTU Kirj. Seija Wähä-Verkkomäki/Roslagen Kalevala
Me, kahdeksan ruotsinsuomalaista naista, olemme kirjapiirissä lukeneet Väinö Linnan Tuntematon sotilas teoksen. Katsoimme myös lukupiirin päätteeksi tuoreimman filmiversion kirjasta.
Lukupiirin tarkoituksena oli sekä elvyttää äidinkieltämme että oppia enemmän historiastamme. Halusimme tmyöskin utkia yhteiskunnallisia ajatuksia niin mies- kuin naisnäkökulmasta. Miehiä emme valitettavasti saaneet innostumaan mukaan kulttuuriyhdistys Roslagen Kalevalan järjestämään lukupiiriin.
-On ollut hyvin koskettavaa kuunnella naisia, jotka henkilökohtaisesti ovat kokeneet sodan kauhut ja evakon Karjalasta. Ollaan luettu pätkä kerrallaan kotona ja sitten yhdessä keskusteltu. Ollaan laulettukin.. Elämää juoksuhaudoissa.. Ollaan itketty mutta naurettukin..
Erityisen koskettava ja opettavainen lukupiiri on ollut minulle. Olen lapsesta asti asunut Ruotsissa, eikä ole ollut mahdollisuutta opiskella synnyinmaani historiaa koulussa. Kotonakaan siitä ei puhuttu…
-Tässä seuraa muistiinpanojani meidän naisten autenttisista kokemuksista ja lukemisen tuottamista ajatuksista::
Ei sodasta puhuttu. Ei sitä mainittu Svetogorskissa eikä Ensossa. Ei siitä puhuttu Korpilahdessa, ei pohjoispuolella Laatokan, ei Riiskan kylässä eikä niin Turussakaan. Ei siitä tosiaankaan puhuttu kotona Suomessa. En minäkään ole kuullut muuta kuin sen, että Ville-pappani kuorma-auto takavarikoitiin valtiolle ja niinkuin pappa sen tuohtuneena ilmaisi: “Paskaks se siälä ajethin!”…
No, mutta ei evakon aikanakaan siitä hiiskuttu, eikä sen pitkien matkojen aikana härkävaunussa, jossa selkä jäätyi kiinni sen laitaan. Mykkänä istuttiin matkalla tuntemattomaan, pois Karjalasta.. Imatralle.. Hämeeseen.. Ei edes Ruotsin Skooneen mennessä sitä mainittu. Niin Anjalassa kuin Kuusenkoskellakin siitä visusti vaiettiin.
Koskaan ei kerrottu miten veli seisoen oman kaatuneen veljensä luona, huusi suoraa huutoa tuskasta tai miten pikkutyttö hädissään kehoitti isosiskoaan :”Ota pikkuveli syliin!”
Ei puhuttu granaatinsirpaleista, kuulovammoista eikä raajarikoista aseveljistä. Ei mainittu traumatisoituneita lapsia.
Sodasta ei puhuttu, mutta tehtaiden ja voimalaitosten pommitukset puhuivat puolestaan. Mummun luona, mummun perunakellarissa ei sanottu sanaakaan. Oltiin hiljaa kuin hiiret. Pommit ja hälytykset kirvoittivat koko kauhun. Lattialla, mummun keittiölampun alla, rukoiltiin yhteen ääneen :HYVÄ JUMALA! ÄLÄ PÄÄSTÄ POMMIA MEIDÄN PÄÄLLE!