Vastaajan Sukupuoli: Nainen
Vastaajan syntymävuosi: 1955
Luetun kirjan tai tarinan nimi: Täällä Ppohjantähden alla
Luetun kirjan tai tarinan kirjoittajan nimi: Väinö Linna
Mitä kirjassa tai tarinassa tapahtui?
Trilogia on kattava kuvaus elämästä hämäläisessä maalaiskylässä 1880-kuvulta 1950-luvulle. Vuoden 1918 tapahtumat, talvisota ja jatkosota on kerrottu tarkan havainnoitsijan silmin. Suuri osa aineistosta kuvaa kylän ihmisten elämää torpparien, talollisten, muonamiesten ja pappilan perheen näkökulmia vaihdellen.
Oliko kirja kuvitettu?
Ei, enkä niitä kaivannutkaan.
Kuka oli kuvittanut kirjan?
Kirjan tai tarinan lajityyppi? Romaani
Missä muodossa luettu teksti tai tarina oli? Painettu kirja
Lukukokemus
Lukukokemuksen paikka, missä lukukokemus tapahtui? Kotona, yhteisessä tai yleisessä tilassa (esim. olohuone)
Lukukokemustilanne, missä seurassa olit ja kuinka usein lukukokemus tapahtui? Yksin, Hiljaa lukeminen, Minä luin, Toistuva lukeminen
Milloin lukukokemus tapahtui? Päivä, Ilta
Minä vuonna lukukokemus tapahtui? 1967 tai 1968
Kerro omin sanoin lukukokemuksestasi, mihin kokemus liittyi, mitä tapahtui jne?
Olin 13-vuotiaana jo tottunut lukija ja siirtymässä nuortenkirjoista aikuisten romaaneihin. Kodin kirjahyllyssä olivat niin Tuntematon sotilas kuin Pohjantähtikin, ja isäni luki molempia yhä uudelleen ja hekotti lukiessaan hauskoja paikkoja. Minulla ei ollut lupaa koskea niihin, koska niissä oli lapsilta kiellettyjä asioita. Tietysti koskin Pohjantähteen, selasin ja aloin lukea! Olin paljon yksin kotona koulupäivän jälkeen ennen kuin vanhemmat tulivat työstä, joten lukeminen sujui joutuisasti. Jos yksinäinen lukuhetki päättyi oikein kiinnostavaan kirjan kohtaan, jatkoin lukemista kylpyhuoneessa lukkojen takana. Kun jäin kiinni, olin jo osan 2 loppupuolella ja sain lukea loput luvan kanssa. Luin pian myös Tuntemattoman sotilaan, mutta siitä ei tullut elämäni suurta kirjaa. Myönnän kyllä sen ansiot, mutta juutuin loppuiäkseni Pentinkulmalle. Mikään muu romaani ei ole antanut minulle sellaista elämystä, ei edes Harry Potter, vaikka läheltä liippasi! En ole moneen vuoteen lukenut trilogiaa alusta loppuun, mutta sitä ahkerammin luen sitä paikka paikoin vuodenajan ja mielialan mukaan. Pääsiäisenä luen Akselin syntymisen, laskiaisena Akselin ja Elinan romanssin alun, marraskuussa menen Kivivuoren Annan kanssa Leppäselle kysymään, onko Aune ollut suhteissa Oskariin. Oheislukemisinani ovat olleet useat Väinö Linnasta kirjoitetut muistelmateokset. Olen katsonut elokuvat, sekä Laineen että Koivusalon ohjaukset, melkein joka vuosi uudelleen, mutta kirjoista pidän kuitenkin enemmän. (Elokuvissa minua häiritsee se, että esimerkiksi Leppäsen Preetiä, jonka huonekunta keikkui välillä nälkäkuoleman partaalla, esittää Sulevi Peltola varsin hyvinsyöneen näköisenä. Edwin Laineen outo ratkaisu panna Olavi Ahonen ykkösosan Late Kiviojaksi ja kakkososan Kankaanpään Elkuksi on sekin aika haksahdus.) Nyt kun ensilukemisesta on kulunut yli viisikymmentä vuotta, osaan kaivata joitakin Linnalta pois jääneitä pikkuseikkoja: miten Koskelassa vietettiin joulua? Uskonto oli tärkeässä asemassa ja pääsiäisenä syötiin mämmiä, mutta mitä tehtiin jouluna? Koskelassa tai muissa lähitaloissa ei ole kissoja tai koiria, vaikka niitä varmasti pidettiin siihen aikaan joka talossa käytännön syistä (rotat ja hiiret valtaavat tilansa aika pian). Näen sieluni silmin Kivivuoren Oton vehtaamassa kissanpennun kanssa ja Susi-Kustaan kulkevan saloille sekarotuinen piski vierellä jolkottaen. No, pikkuseikoista viis. Täällä Pohjantähden alla on minulle merkittävä osaa historiaani suomalaisena naisena, jonka esi-isät ovat lähteneet tölleistä ja torpista kaupungin tehtaisiin leivän perässä. Äitini isoisä oli Hennalan vankileirillä vuonna 1918, mutta pääsi sieltä elävänä pois. Poikani luki Pohjantähdet myös 13-vuotiaana ja vaikuttui yhtä paljon kuin minäkin. Väinö Linna ei ole kummankaan lempikirjailija – viis veisaamme Päämäärästä ja Mustasta rakkaudesta – mutta Täällä Pohjantähden alla on lempikirjamme. Siihen ei voi kyllästyä.