Väinö Linna -keruu 2020-2021

Työaika oli klo 12-20. Asuin Itsenäisyydenkadulla ja iltaisin katselin televisiosta ohjelmia kunnes kyllästyin ohjelmatarjontaan ja yhtenä aamupäivänä työmatkalla menin kaupunginkirjastoon etsimään luettavaa.

Silmäilin kaunokirjallisuuden hyllyjä ja valitsin luettavaksi pääasiassa käännösromaaneja, joiden aihepiiri oli mielestäni modernille kaupunkilaiselle nuorelle sopiva. Satuin myös Väinö Linnan Pohjantähden kohdalle. Otin ensimmäisen osan käteeni ja selailin sitä haluttomasti. Minulla oli vahvoja ennakkoasenteita Väinö Linnan Täällä Pohjantähden -kirjasarjaa kohtaan. En pitänyt Linnan kirjoja riittävän kiinnostavina, jotta niitä kannattaisi alkaa lukea. Lukeminen on kuitenkin eräänlainen investointi ja ihminen laskee mielessään kannattaako jonkun kirjan lukeminen vai ei. Saako kirjasta riittävästi elämyksiä, jotta ei tule tunnetta, että on kuluttanut turhaan aikaa ja energiaa?

Otin Pohjantähti-trilogian ensimmäisen osan kuitenkin mukaani, kaiketi koska muuta kiinnostavaa ei hyllystä löytynyt. Hetken epäröityäni otin myös toisen osan mukaani. Kolmas osa jäi hyllyyn.

Työ Särkänniemen huvipuiston laitteiden käyttäjän työ oli suurimmaksi osaksi yksitoikkoista ja pitkäveteistä. Työpäivän jälkeen kun pääsin kotiin aloin lueskella ensimmäistä osaa. Voihan sen jättää kesken, muistan ajatelleeni. Ei jäänyt kirja kesken, vaan menetin ajantajun lukiessani ensimmäistä osaa illan aikana. Yöllä luin vielä toisen osan. Huonosti nukutun yön jälkeen riensin seuraavana aamuna lainaamaan kolmannen osan heti, kun kirjasto avattiin.

Muistan kun istuin Hämeenpuistossa puiston penkillä kirja kädessäni ja katselin ohikulkevia iäkkäitä ihmisiä ja pohdin kuinka monen näiden elämänkohtaloista muistutti Pohjantähden ihmisten elämänkohtaloita. Kirjaa lukiessa olin kokenut eräänlaisen ahaa-elämyksen.

Minua häikäisi kirjailijan mielikuvitus. Mietin mielessäni, miten joku voi luoda todellisuutta muistuttavan maailman omasta päästään eli tyhjästä. Myöhemmin kun luin Väinö Linnasta tehtyjä kirjoja ja tutkimuksia, minulle selkenivät kirjailijan tiedonhankintatavat. Aivan tyhjästä ei Pentinkulmaa ollut luotu, Linna oli haastatellut vanhoja ihmisiä sekä lukenut hämäläisistä murteista ja sanonnoista. Rintamavuosien jälkeen Linna luki valtavan määrän kirjallisuutta, sekä kaunokirjallista että tietopuolista.

Minulle kävi samalla tavalla kuin monille Täällä Pohjantähden lukijoille, aloin elää Pentinkulmalla. Etsin paikkani Linnan kuvaamassa miljöössä ja aloin suhteuttaa elämäni tapahtumia Pohjantähden elämänpiiriin. Mitä tahansa elämässäni tapahtui, mietin miten eri pentinkulmalaiset olisivat tapahtumaan reagoineet.

Väinö Linnan kirja on romaani, kirjailija yrittää luoda uskottavan ja loogisen tarinan niistä aikakauden tapahtumista, mitä hän kuvaa. Siksi en ole oikein innostunut niistä puheenvuoroista, joissa Väinö Linnaa syytetään tai soimataan väärän käsityksen antamisesta lukijoille. On vain hyvä, jos historiankirjoitus alkuperäislähteisiin perustuen kykenee tarjoamaan yksityiskohtaisempia ja perustellumpia näkemyksiä vuosien 1917-1918 tapahtumista kuin Väinö Linna.

Väinö Linna kuitenkin kirjoittaa henkilöt niin eläviksi, että pentinkulmalaisten ongelmat tuntuvat kuin omilta. Pentinkulmalaiset saavat kirjassa sekä elävän hengen että myös kehollisuuden kaikessa rikkaudessaan ja raadollisuudessaan. On helppo samaistua Pentinkulman henkilöihin, koska kirjailija osaa tuoda heidät niin lähelle lukijaa.

En ole koskaan pitänyt täysin yksiselitteisenä sitä, että kirjailija olisi ollut sosialistien puolella, mielestäni kirjassa on aineksia muuhunkin tulkintaan. Kun Väinö Linnalta tivattiin, onko totuus vuoden tapahtumista punainen vai valkoinen, Linna vastasi, että totuus ei ole punainen eikä valkoinen, vaan inhimillinen, siksi se tekee joskus kipeää.

Linnan elämänfilosofia on lähellä Saarnaajan kirjaa tuttua sanomaa. Onko kaikki lopulta turhuuksien turhuutta, mitä hyötyä ihmiselle on vaivannäöstä? Linnan historianfilosofia on skeptinen. Sukupolvi toisensa jälkeen yrittää löytää ulospääsyn inhimillisestä tragediasta ja sen aiheuttamasta kärsimyksestä.

Jos kirjan henkilöt olisivat voineet ennakoida toimiensa tarkoitukselliset ja ei-tarkoitukselliset seuraukset, he olisivat varmasti useasti nostaneet kätensä ajoissa pystyyn ja todenneet, että antaa olla.

Lukukokemus oli hämmästyttävän pitkäkestoinen. Poikani syntyi sillä viikolla kun Väinö Linna kuoli. Kun poikani oli pieni, otin hänet syliini ja ensimmäinen laulu, jota hyräilin ja lauloin hänelle oli Täällä Pohjantähden alla.

Väinö Linna kertoi saaneensa idean trilogian nimeen kun tyttären koulun kuusijuhlassa oli laulettu kyseinen laulu. Laulua laulettiin vielä 1960-luvulla. Muistin sanat kansakoulun alaluokilta, mutta minulle ne olivat saaneet Täällä Pohjantähden -trilogian lukemisen jälkeen uuden sisällön.